Uutiset

Rintamalisään tuntuva korotus - nykyinen summa nousee yli kaksinkertaiseksi

Veteraanien polvi pienenee, heitä on jäljellä enää noin 8000.

Eduskuntaryhmät ovat sopineet yhdessä tuntuvasta korotuksesta rintamalisään.

Ryhmät ovat käsitelleet syksyn aikana rintamaveteraanien neuvottelukunnan ja veteraaniliittojen valtuuskunnan esityksiä siitä, miten veteraanien asemaa voisi parantaa.

Veteraaneja on jäljellä enää noin 8000.

– Koska polvi pienenee, niin nyt on viimeisiä hetkiä tehdä päätöksiä, jolla varmistetaan, että pystymme huomioimaan veteraanisukupolvet arvokkaasti heidän uhrauksiaan kunnioittavalla tavalla, eduskuntaryhmät toteavat.

Niinpä rintamalisä nousee nykyisestä hiukan yli 50 eurosta 125 euroon. Kyseessä on suurin korotus, mitä rintamalisään on koskaan tehty.

Lisä maksuun kerran kuussa

Rintamalisä maksetaan kerran kuukaudessa.

Rintamalisää maksetaan henkilölle, jolla on rintamasotilastunnus, naisille myönnetty rintamapalvelustunnus, rintamatunnus, veteraanitunnus tai todistus osallistumisesta miinanraivaustehtäviin vuosina 1945–1952.

Tulot ja omaisuus eivät vaikuta rintamalisän määrään. Se on verotonta tuloa.

Rintamalisä maksetaan kuun seitsemäntenä päivänä, kuten kansaneläkekin.

Lakimuutos jo syksyllä

Korotus tuo helpotusta monelle korkeaan ikään ehtineelle, pienillä tuloilla elävälle veteraanille arjen välttämättömiin menoihin, kuten asumis- ja lääkekuluihin ja muihin elämisen tarpeisiin.

Hallitus on sitoutunut huomioimaan muutoksen kustannusvaikutukset valtion talousarvion täydentävän esityksen yhteydessä. Ryhmät ovat sitoutuneet, että korotuksen edellyttämät lakimuutokset viedään läpi eduskunnassa vielä tänä syksynä.

Lisäksi ryhmät esittävät, että asetusta vaikeavammaisten sotainvalidien aviopuolisoiden kuntoutusoikeuteen muutetaan.

Siihen liittyvää haittaraja-astetta alennetaan nykyisestä 50 prosentista 30 prosenttiin. Muutoksen myötä aviopuolisoihin sovellettaisiin samaa haittaraja-astetta kuin mitä sovelletaan leskillä.

Eduskuntaryhmän päättivät perjantaina korottaa rintamalisää. Veteraanit saavat entisen 50 euron sijaan piakkoin 125 euroa.

Fingerpori

comic

Uusimmat