Uutiset

Rohingya-muslimien joukkomurhan selvittäminen, joukkoampumisuutisointi ja Trumpiin liittyvien epäselvyyksien tonkiminen toivat Pulitzer-palkinnot

Kaksi palkittua toimittajaa istuu työnsä takia vankilassa Myanmarissa.
Wa Lone ja Kyaw Soe Oo istuvat vankilassa rohingya-uutisoinnin takia. Kuva: LYNN BO BO
Wa Lone ja Kyaw Soe Oo istuvat vankilassa rohingya-uutisoinnin takia. Kuva: LYNN BO BO

Kymmenen rohingya-muslimin joukkomurhan uutisointi toi Pulitzer-palkinnot Reutersin toimittajille Wa Lonelle ja Kyaw Soe Oolle.

He ryhtyivät selvittämään tapahtumia Rakhinen osavaltiossa Inn Dinin kylässä löydettyään joukkohaudan, jonne haudattujen ihmisten luut törröttivät maasta, kertoo Reuters.

Juttu julkaistiin viime vuoden helmikuussa, kaksi kuukautta sen jälkeen, kun viranomaiset olivat pidättäneet miehet. He olivat haastatelleet juttuun silminnäkijöitä ja uhrien perheenjäseniä.

Myanmarin eli Burman kansalaiset Wa Lone ja Kyaw Soe Oo ovat istuneet vankilassa 490 päivää. Heidät on tuomittu seitsemän vuoden vankeuteen valtiollisia salaisuuksia säätelevän lain rikkomisesta.

Valoa bisneksiin

Yhdysvaltalainen Pulitzer-palkinto on alan arvostetuin palkinto, joka myönnetään journalistisista ja kirjallisista saavutuksista sekä sävelteoksesta.

Palkinnot jaettiin maanantaina. Journalistisia kategorioita on useita. Sekä The New York Times että The Wall Street Journal saivat palkinnon presidentti Donald Trumpiin liittyvien taloussotkujen uutisoinnista.

The New York Times on onnistunut tutkivalla journalismillaan antamaan kokonaiskuvaa Trumpin bisneksistä ja verojen välttelystä. Presidentti on kieltäytynyt verotietojensa luovuttamisesta.

The Wall Street Journal on puolestaan paljastanut Trumpin maksaneen kampanjansa aikana salaa kahdelle naiselle, jotka ovat väittäneet olleensa suhteessa häneen.

Opiskelijalehdelle kiitos

Joukkoampumisiin liittyvät uutisoinnit saivat neljä palkintoa tai mainintaa. Eagle Eye – opiskelijalehti Marjory Stoneman Douglasin lukiosta sai kiitosta palkintolautakunnalta siitä, miten se oli kirjoittanut uhreista.

Floridassa viime vuoden helmikuussa tapahtuneessa joukkoampumisessa kuoli 17 koulun oppilasta tai työntekijää.

Uusimmat