Uutiset

Ruisrockin toimitusjohtaja Juhani Merimaa: Festivaalimarkkinoille on helppo tulla, mutta siellä on vaikea pysyä

Ruisrock myytiin loppuun jo huhtikuussa. Festivaali on tehnyt myös monta vuotta hyvää tulosta ja rikkonut kävijäennätyksiä viimeiset viisi vuotta. Se onkin kannattavuudessa omalla tasollaan alan mediaaniin nähden.

Ruisrockin toimitusjohtaja Juhani Merimaa puhuu festivaalibuumista, joka näkyy koko Euroopassa. Se näkyy paitsi festivaalijärjestäjien viivan alla myös artistien palkkapussissa. Artistien kysyntä on ollut niin suurta, että palkkiot ovat nousseet kymmenessä vuodessa nelinkertaisiksi, paikoin jopa enemmän.

 

”Festivaalit kaukana media-alasta”

Merimaa näkee, että festivaalit ovat asiantuntijabisnestä. Alalla on tietyt lainalaisuudet, jotka pitää osata.

-Festivaalin hallinta ei ole helppoa. Se näkyy, sillä alalla on päiväperhoja, mutta myös vuodesta toiseen porskuttavia klassikkoja.

Merimaan mielestä markkinat ovat erilaiset Euroopassa kuin Skandinaviassa, joten kulttuuriset erot pitää ottaa huomioon.

Suomessa festivaaleista on käyty kauppaa ahkerasti muutaman viime vuoden aikana. Viimeksi talvella Sanoma Media Finland osti kolmisenkymmentä tapahtumaa ja festivaalia. Kyseisiä tapahtumia aiemmin järjestänyt N.C.D. Production siirtyi samalla Sanomille.

Merimaa on pohtinut paljon Sanomien kauppaa.

-Se on rönsy ja kaukana media-alasta. Ehkä siinä haetaan kohderyhmien hallinnointia. Markkinoille tulo ei ole vaikeaa, mutta siellä pysyminen on. Kyllä festivaalit ovat edelleen riskibisnestä, enkä näe sitä lottokoneena.

 

Festivaali on aina riski

Merimaan mielestä alalla on turvallisempaa toimia yrityksenä kuin yhdistyksenä. Toki alalla on myös jättejä, kuten Roskilde Tanskassa, joka on kansanliikkeen, yhdistyksen ja yrityksen sekoitus. Pelkästään vapaaehtoisia on Roskildessa 20 000–30 000.

Isoista kesäfestivaaleista enää Pori Jazz ja Ilosaarirock toimivat yhdistyspohjalta. Muut ovat yrityksiä. Osa kotimaisia, osa ulkomaisia.

Pori Jazzin toimitusjohtajan Janne Niemisen mielestä festivaaleista on tullut merkittävä kulttuuripoliittinen toimija.

-Festivalisaatio on näkynyt jo jonkin aikaa.

Yhdistys- ja yrityspohjalta festivaaleja hoidetaan eri tavalla.

-Omistaja voi tuoda taloudellista selkänojaa ja kykyä investoida, Nieminen listaa.

Samaan aikaan omistaja voi käyttää myös ääntään. Rahantekokoneeksi Nieminen ei kuitenkaan festivaaleja miellä, vaan festivaalit ovat aina riski, oli takana sitten yhdistys tai yritys.

Niemisen mukaan yhdistys on monimuotoisempi tapa tehdä festivaalia, eikä tekeminen perustu puhtaasti kaupallisuuteen. Yhdistyksillä on halua ottaa myös taiteellisia riskejä.

Tosin viivan alla luku voi näyttää erilaiselta, jos järjestää yhtä festivaalia tai samassa paketissa on 15 festivaalia. Silloin muutama sateinen viikonloppu tai artistin peruminen ei tunnu yhtä paljon kuin yhden festivaalin järjestäjän kassassa.

Onko Porin Jazzeja yritetty ostaa?

-Aktiivisia keskusteluja ei ole käynnissä, sanoo Nieminen.

 

Taiteesta vakavaksi liiketoiminnaksi

Ilosaarirockin vastaava tuottaja Petri Varis sanoo, ettei raha ole festivaalin pääasia.

-Yhdistyksenä pystymme tekemään ratkaisuja arvopohjalta. Toki siihen vaikuttaa myös se, että viivan alle on jäänyt tuloja.

Variksen mukaan viime vuosina festivaaleista on tullut vakavasti otettavaa liiketoimintaa. Se näkyy alan ammattimaistumisessa.

-Koko musabisnes on nykyään teollisuudenala, ja siellä jyllää vahva taloudellinen puhe.

Ilosaarirockin keulahahmo ei kuitenkaan näe, että alan teollistuminen olisi vienyt alalta hengen. Edelleen festivaaleja tehdään lapsenomaisella innolla ja rakkaudesta lajiin.

Joensuussa suoria ostotarjouksia ei ole tullut.

-Meidät tunnetaan ja meistä ajatellaan, ettemme ole myytävänä.

 

Miljoonatappioista kannattavaksi

Tilinpäätöstietojen mukaan Provinssi teki vuonna 2015 mittavat 1,7 miljoonan euron tappiot juuri kun Fullsteam oli ostanut festivaalin Seinäjoen elävän musiikin yhdistys Selmulta. Fullsteam on taas saksalaisen FKP Scorpion tytäryhtiö.

-Takana oli useampia heikkoja vuosia. Sen vuoksi kesällä 2015 festivaalin kasvojenkohotukseen investoitiin voimakkaasti. Se oli tietoinen ratkaisu, kertoo festivaalijohtaja Sami Rumpunen.

Hänen mielestään se kannatti, sillä neljän päivän nimekäs ohjelmisto takasi sen, että festivaali sai paljon mediahuomiota.

-Eturivin status palautettiin kerralla. Se poiki meille uuden kasvun ja kehittymisen aikakauden.

Kesällä 2016 festivaali teki voittoa 272 000 euroa.

Rumpusen mukaan Fullsteam oli tärkeä yhteistyökumppani jo ennen omistajuutta.

-FKP Scorpio on tärkeä mahdollistaja, ja se pystyy käymään kilpailua kansainvälisistä esiintyjistä. Se avaa meille synergiaetuja ja sieltä saamme tietotaitoa monelle eri osa-alueelle.

Rumpusen mukaan tulossa on kaikkien aikojen festivaalikesä. Se näkyy lipunmyynnissä.

-Ruisrockin loppuunmyyminen oli huikeaa. Vakiintuneet festivaalibrändit voivat hyvin. En silti näe, etteikö tämä olisi edelleen riskibisnestä.

 

Sade voi pilata kaiken

Raumanmeren juhannusta yhdeksän vuotta luotsannut Riku Räsänen on jättänyt jo vuosia sitten festivaalibisneksen. Hän toimii enää taustalla ja hoitaa oheistoimintoja.

Räsäsen aikana oli onnistumisia, mutta myös floppeja.

-Ala on suhdanneherkkä. Sateinen viikonloppu voi pilata kaiken.

Räsänen myös näkee, että pitää olla valtavasti intoa ja nälkää tehdä festivaalia, sillä järjestelyissä on valtava työ. Hänen mukaansa into näkyy myös lopputuloksessa, sillä silloin ihmiset viihtyvät.

-Kun ravintoloissa käyminen on vähentynyt, ihmiset ovat ottaneet festivaalit kesäkerhoikseen, jossa tavataan ihmisiä. Esimerkiksi Ruisrock on saanut tällaisen hypen aikaiseksi.

 

”Lippukassaa vaikea parantaa”

Ruisrockin viime vuosien menestyksen salaisuudeksi Juhani Merimaa näkee festivaalin imun.

-Olemme aistineet, mitä yleisö haluaa. Siitä tulee imu, joka pitää joka kesä lunastaa. Toki brändiä pitää koko ajan kehittää.

Merimaan mukaan henkseleitä ei voi paukutella, vaikka liput on myyty.

-Kaikkea voi tapahtua ennen kuin festivaali on vietetty ja paketoitu, mutta onhan lippukassaa tästä vaikea enää parantaa.

 

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic