Lounais-Häme Uutiset

Ruokailmiöt: Peruna tekee paluun – tiedostava kuluttaminen vaikuttaa valintoihin yli puolella suomalaisista

Perunaruuat täyttävät usein kuluttajan vaateen paikallisten raaka-aineiden käytöstä.

Tuore K-ryhmän Ruokailmiöt 2019 -raportti kertoo, että ensi vuonna suurin suomalaisten ruokavalintoihin vaikuttava ilmiö on tiedostava kuluttaminen.

Tutkimustulosten mukaan tiedostava kuluttaminen vaikuttaa arjen ruokavalintoihin jopa 55 prosentilla suomalaisista.

– Ilmiö näkyy kaupoissa siinä, että ostoskoreista löytyy ensi vuonna entistä enemmän vihanneksia ja lähiruokaa. Kauramaito on jo lyönyt itsensä läpi viimeisen parin vuoden aikana. Tänä vuonna myös muovi on puhuttanut kuluttajia. Voi odottaa, että muovituotteiden välttäminen korostuu asiakkaiden valinnoissa, K-ryhmän asiakasnäkemysjohtaja Heidi Jungar toteaa tiedotteessa.

Toiseksi suurimpana ruokailmiönä nousee esille arjen hyvinvointi ja kolmantena täsmähyvinvointi.

Raaka-aineista ja tuotteista ensi vuonna ostoskoreihin valitaan entistä enemmän valmiiksi perattua kalaa, tuoreita yrttejä ja perunaa sekä lähileipomon leipää ja pienpanimo-oluita.

Viime vuosina vähemmälle huomiolle jäänyt peruna nousee nyt top viitoseen ruuissa, joita suomalaiset uskovat käyttävänsä ensi vuonna tätä vuotta enemmän.

Toisinaan vähemmän terveellistä

Hyvinvoiva arki vaikuttaa ruokaostoksilla tehtyihin valintoihin lähes joka toisella eli 47 prosentilla suomalaisista.

– Arjen hyvinvoinnista on jo tullut tavanomainen asia, uusi normaali. Sen sijaan täsmähyvinvointi on voimakkaasti kasvava ilmiö. Se perustuu ajatukseen itselle räätälöidystä, juuri omiin tarpeisiin suunnitellusta ruokavaliosta, joka sallii toisinaan myös vähemmän terveelliset valinnat, Jungar kertoo.

Paikallisten tuotteiden myynti on kasvanut K-ryhmässä kymmenen prosentin vuosivauhtia.

– Kauppiaat eri puolilla maata tekevät jatkuvaa yhteistyötä lähialueidensa viljelijöiden ja tuottajien kanssa, jotta paikallisia tuotteita olisi helposti kuluttajien saatavilla, sanoo tavarakaupan johtaja Harri Hovi K-ryhmästä.

Näitä raaka-aineita suomalaiset uskovat käyttävänsä enemmän vuonna 2019

Valmiiksi perattu ja fileoitu kala kalatiskiltä

Marjat tuoreena ja pakasteena

Tuoreet yrtit (uutena listalla)

Metsäsienet (uutena listalla)

Peruna (uutena listalla)

Lähde: K-ryhmä

Uusimmat