Uutiset

Ruotsin öljyjätti Preem perääntyi Lysekilin jalostamon laajennussuunnitelmasta

Aktivistit pitivän perumista työvoittona. Yhtiö ilmoitti sen johtuvan markkinatilanteesta.
Ympäristöjärjestö Greenpeacen Rainbow Warrior -alus kuvattiin vuonna 2018 Filippiineillä. Sama alus esti Ruotissa öljytankkerin liikkeet syyskuussa protestina jalostamon laajennussuunnitelmalle. Kuva: MARK R. CRISTINO / epa
Ympäristöjärjestö Greenpeacen Rainbow Warrior -alus kuvattiin vuonna 2018 Filippiineillä. Sama alus esti Ruotissa öljytankkerin liikkeet syyskuussa protestina jalostamon laajennussuunnitelmalle. Kuva: MARK R. CRISTINO / epa

Ruotsin suurin öljy-yhtiö Preem ilmoitti luopuvansa Länsi-Ruotsissa sijaitsevan Lysekilin jalostamon laajentamissuunnitelmasta. Yhtiö kertoi asiasta maanantaina julkaistussa lehdistötiedotteessa, ja asiasta uutisoivat ruotsalaisviestimet.

Laajennusta vastustaneet ympäristöjärjestöt ja aktivistit pitivät päätöstä merkkinä siitä, että kuukausia jatkunut painostus ja kampanjointi toimi.

Lysekilin jalostamon laajentaminen on ollut tänä vuonna Ruotsin suurin ilmastokysymys. Yhtiön mukaan peruuttaminen johtui kaupallisista syistä eikä liittynyt politiikkaan. Sen mukaan covid-91-kriisi ja sen vaikutukset maailmantalouteen tekivät hankkeesta kannattamattoman.

– Päätös on tärkeä ja merkitsee sitä, että keskitymme nopeuttamaan siirtymistä uusiutuvaan energiantuotantoon. Tuntuu hyvältä kertoa tästä päätöksestä nyt, yhtiön toimitusjohtaja Magnus Heimburg sanoi Ruotsin yleisradion haastattelussa.

Suurin saastuttaja

Lysekilin jalostamo olisi valmistanut 1,5 miljardia euroa maksavan laajennuksen jälkeenkin bensaa ja dieseliä.

Lysekilin hiilidioksidipäästöt olisivat kasvaneet miljoonalla tonnilla vuodessa, mikä olisi tehnyt siitä Ruotsin suurimman yksittäisen saastuttajan.

Siksi Ruotsin hallitus otti päätösvallan luvan myöntämisestä viime vuoden syksyllä. Sen jälkeen Preem kutisti laajennussuunitelmaa viidenneksellä, mikä pienensi ennustetta hiilidioksidipäästöistä.

Ruotsin hallituksessa istuvat sosiaalidemokraatit ja ympäristöpuolue, joka vastusti hanketta. Pääministeri Stefan Löfven on luvannut Ruotsin olevan ensimmäinen maa, joka katkaisee riippuvuuden fossiilisiin polttoaineisiin.

Vihreä politiikka toimii suunnannäyttäjänä. Hyvä asia Ruotsille ja teollisuudelle, joka satsaa tulevaisuuteen, sanoi rahoitusmarkkinamisnisteri Per Bolund ympäristöpuolueesta Ruotsin yleisradiolle.

Lysekilin kaupunki ja ympäristölupia myöntävä maa- ja ympäristöoikeus puolsivat laajennuslupaa.

Tämä on surullista Lysekilin ja ilmaston takia. Toivon, että näitä investointeja ei nyt tehdä jossain toisessa maassa siksi, että ne kohtasivat vastustusta Ruotsissa, Lysekilin kaupunginhallituksen jäsen Ulf Harstål kommentoi Aftonbladetille.

Aktivistien riemuvoitto

Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg muistutti Twitterissä, että laajennuksen toteutuessa Ruotsin olisi ollut mahdotonta pitäytyä Pariisin ilmastosopimuksessa.

– Mikä hillitön voitto ilmasto- ja ympäristöliikkeelle!, hän kirjoitti.

Greenpeace on kampanjoinut näkyvästi laajennusta vastaan. Kaksi viikkoa sitten järjestön alus Rainbow Warrior esti öljytankkerin pääsyn satamaan ja purkamaan lastia.

Mielenilmaus päättyi kuuden aktivistin pidätykseen, joista yksi oli suomalainen Sini Saarela.

– Me juhlimme nyt. Tämä (Preemin päätös) osoittaa, että myös suuriin ja tärkeisiin päätöksiin on mahdollista vaikuttaa, kun toiminne yhdessä ja näytämme mitä haluamme, sanoi Ruotsin Greenpeacen maajohtaja Isadora Wronski.

Uusimmat

Näkoislehti

31.10.2020

Fingerpori

comic