Uutiset

Saamelaisuuden esittäminen on yhä ongelmallista — palkittu ohjaaja Marja Helander kertoo miksi vääntelehti tuolissaan jyväskyläläiskuoron "joikatessa"

Tieto sai Marja Helanderin heti varpailleen. Saamelainen sai kuulla, että hänen Eatnanvuloš lottit
(Maan sisällä linnut) esitetään Sodankylän elokuvajuhlien avajaispäivänä ennen Erik Blombergin
Valkoinen Peura -elokuvaa.

-Mietin, että onko se hyvä vai huono juttu. Festivaalin järjestäjien mielestä elokuvat kuitenkin puhuvat puolestaan ja katsoja voi verrata saamelaisuuden esittämistä ennen ja nyt.

Ero onkin huomattava. Tammikuussa valmistunut Helanderin esikoiselokuva kertoo saamelaisista tanssinopiskelijoista Birit ja Katja Haarlasta, joiden tanssi vuorottelee pohjoisissa maisemissa ja pääkaupungissa, luonnossa ja länsimaisessa elämäntavassa.

Teos on ehtinyt saada niin elokuva-alan Suomen suurimman palkinnon, Risto Jarva -palkinnon kuin Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten elokuvien sarjan pääpalkinnon.

Vahva tunnereaktio yllätti

Myös vuonna 1952 valmistunut Valkoinen Peura palkittiin aikanaan niin Cannesin elokuvafestivaalilla kuin myös parhaan ulkomaisen elokuvan Golden Globella. Tarina olisi käsikirjoittajiensa mukaan voinut tapahtua missä tahansa maankolkassa. Se kuitenkin sijoitettiin Saamenmaahan. Elokuvan saamelaisuudella on kuitenkin varsin vähän tekemistä todellisuuden kanssa.

-Saamelainen kuvasto on puolivillaista ja saamelaiset lähinnä statisteina. 1950-luvulla saamelaisia pidettiin valtaväestön kehittymättömämpinä, heikompina veljinä. Elokuvaa pidetään harmittomana viihteenä, mutta kyllä se vahvisti stereotypioita, Marja Helander sanoo.

Hän luettelee tottuneesti elokuvassa nähtyjä, saamelaisuuteen liitettyjä stereotypioita: alkuperäiskansa esitetään pelkkinä porojenhoitajina, viinaan menevänä, seitaa palvovana joukkona, joka ei toimi järkevästi. Eri saamelaiskulttuurien piirteet on yhdistetty samaan soppaan.

Helander kertoo, että sellaisen katsominen vihlaisee nykypäivänäkin syvältä, vaikka elokuvan tietääkin olevan vain aikansa tuote.

-Ihmettelin itsekin vahvaa tunnereaktiotani kun näin noidan noetut kasvot ja viinanhimon. Vanhat stereotypiat osuvat hermoon vieläkin.

Joiun merkitys on tiedettyä syvempi

Valkoinen Peura on nähty myös alkuperäiskansojen Skábmagovat-elokuvafestivaalilla Inarissa. Helander epäilee että siellä kenellekään katsojalle ei jäänyt epäselväksi elokuvan saamelaisuuteen liittyvät ongelmat. Hän pelkää, että Sodankylässä kävi päinvastoin.

-Asiaa olisi voitu avata, sillä elokuvat eivät ihan puhuneet puolestaan. Minulle on näiden päivien aikana kehuttu keskiviikkona kuultua saamelaista “joikua”.

Elokuvan säesti jyväskyläläinen Ruamjai-kuoro. Säestyksessä kuultiin muun muassa Juokse, kellokas -sovitus.

Helander kertoo, että laulu on televisiosta tuttu esimerkki saamelaismusiikista, joka hänen korvissaan yhdistyy “Laila-löi-Leilaan” ja muihin irvailuihin.

-Saamelainen joikuperinne on hieno ja rikas, ja pohjautuu alueiden ja sukujen perinteeseen. Sen merkitys on paljon syvempi kuin yleisesti ymmärretään. Tällä tavoin esitettynä se jää pinnalliseksi ja on jälleen kerran suomalaisten tulkintaa saamelaisuudesta.

Saamelaisuus nousi Helanderin mukaan elokuvissa objektista subjektiksi vasta 1970-luvun lopulla, kun ensimmäiset saamelaiset käsikirjoittivat ja ohjasivat omia elokuvia. Samalta ajalta ovat saamelaisten ensimmäiset merkittävät elokuvaroolit. Siihen asti he olivat elokuvissa lähinnä nimettömiä statisteja.

Myöhästyminen esti puheenvuoron

Viime aikoina on puhuttu paljon kulttuurisesta appropriaatiosta eli omimisesta.

-Se tarkoittaa sitä, että valtaväestöön kuuluva lainailee vähemmistökulttuurilta mitä ikinä haluaakin ja muokkaa sitä vielä oman mielensä mukaan käyttöönsä sopivaksi. Alkuperäiskansoilla on kuitenkin nykyään yhteinen sanonta: Ei mitään meistä ilman meitä. Aina voi tehdä yhteistyötä kanssamme, keskustella ja kysyä, Marja Helander kannustaa.

Hän huokaa, että on ikävää olla valittaja.

-Olen hyvin iloinen siitä että leffani on mukana täällä. On vain väsyttävää kertoa samoja asioita yhä uudelleen ja uudelleen.

-Ymmärrän ettei kukaan tarkoita mitään pahaa. Ihmiset eivät vain tiedä tarpeeksi.

Helander olisi halunnut kertoa saamelaisuudesta ja sen esittämisestä lyhyesti elokuvayleisölle.

Festivaalin toiminnanjohtaja Ari Lehtola kertoo, että Helanderin puheenvuoro jäi pois aikataulullisista syistä. Avajaispäivänä lipunmyynti takkusi teknisen ongelman vuoksi, ja näytös pääsi alkamaan parikymmentä minuuttia myöhässä.

-Annamme mielellämme puheenvuoron “äänettömille”, kuten ohjelmistomme on vuosikausia osoittanut.

EDIT 13.15: Kohdassa koulukirjoista tuttu esimerkki saamelaismusiikista sana koulukirjoista on muutettu televisiosta -sanaksi. Lisäksi korjattu vuosilukua, kohdassa, jossa kerrottiin, milloin saamelaisuus nousi elokuvissa objektista subjektiksi. Oikea vuosikymmen on 1970-luvun lopulla, ei 1980-luvulla.

Marja Helander

Syntynyt Helsingissä vuonna 1965.
Saamelainen isänsä puolelta. Sukujuuret Utsjoella.
Tunnetaan valokuvataiteilijana, joka on pohdiskellut teoksissaan muun muassa saamelaista identiteettiä.
Esikoiselokuva Eatnanvuloš lottit valmistui tänä vuonna.
Elokuva voitti 10 000 euron arvoisen Risto Jarva -elokuvapalkinnon sekä Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten elokuvien sarjan pääpalkinnon.

Asiasanat

Uusimmat