Uutiset

Saarikko suojatistaan Pirkkalaisesta: Hän on valmis puoluesihteeriksi. Hakalan kannattajat: Järjestönyrkki osaa olla jämäkkä.

Keskustan puoluesihteerikisassa koettiin alkuviikosta yllätys, kun pestin nykyinen haltija Jouni Ovaska ilmoitti, ettei hän lähde tavoittelemaan jatkoa. Päätöstä hän oli kypsytellyt pitkään. Hänen ratkaisunsa tuli monelle puun takaa.

Samana päivänä kisaan ilmoittautui pitkän linjan keskustavaikuttaja Riikka Pirkkalainen, joka toimii tällä hetkellä perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) avustajana.

Jo aiemmin Keski-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Jirka Hakala kertoi olevansa ehdokkaana.

Kohina puoluesihteeristä jatkui keskiviikkona eduskunnan kuppilassa.

Saarikko kertoi liputtavansa Pirkkalaisen puolesta.

-Olen tehnyt aika harvan ihmisen kanssa näin tiivistä yhteistyötä lähes vuorokaudet ympäri. Kun joku kysyy, voiko tiettyä henkilöä suositella johonkin tehtävään, niin välillä joutuu empimään. Nyt tiedän, että voin suositella Pirkkalaista puoluesihteeriksi, Saarikko linjaa.

Hän muistuttaa, että Pirkkalaisella on yli 20 vuoden kokemus keskustasta. Hän on ollut niin puolueen työntekijänä kuin luottamushenkilönä.

Saarikon mukaan Pirkkalainen on valmis tehtävään. – Hän on rohkea, ja hän on johtajatyyppiä. Hänen tapansa hoitaa asioita on aloittaa lause sanalla me tai keskusta. Hän on sitoutunut.

Kahden kisa

Keskustan puoluekokouksissa on yleensä monta ehdokasta puoluesihteeriksi. Ei ole harvinaista, että heitä on ollut jopa kymmenen. Viime vuosina jokaisessa kokouksessa on myös äänestetty puoluesihteeristä.

Nyt näyttää siltä, että kisasta tulee Hakalan ja Pirkkalaisen kaksintaistelu. Hakalan taakse on ilmoittautunut muutama keskustan kansanedustaja, muun muassa

edustajat Sirkka-Liisa Anttila (kesk.), Mikko Kärnä (kesk.) ja Petri Honkonen (kesk.).

Honkosen mukaan keskusta kansanliikkeenä tarvitsee nyt Hakalan kaltaista järjestönyrkkiä. Hän kuvailee Hakalaa jämäkäksi järjestöjohtajaksi.

Pirkkalaisella on oma vaikuttava suosittelijalistansa. Saarikon lisäksi mukana on paljon nykyisiä ja entisiä ministereitä, kansanedustajia sekä muita puolueaktiiveja. Listalta löytyy esimerkiksi kuntaministeri Anu Vehviläisen (kesk.) nimi.

Kesäkuussa selviää

Puoluesihteeri valitaan keskustan puoluekokouksessa kesäkuussa Sotkamossa. Ehdokkaita voi tulla vielä lisää.

Keskustalla on ollut aiemmin vain kerran nainen puoluesihteerinä. Hän oli Erja Tikka.

Saarikko toivoo, ettei kisassa tuijoteta sukupuolta, vaan sitä, kuka hoitaa puoluesihteerin tehtävät parhaiten.

Pirkkalainen on Savosta samoin kuin keskustan varapuheenjohtajuutta tavoitteleva kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen.

Keskustalle maantieteellinen tasapaino puoluejohdossa on erityisen tarkka. Moni jo miettii, mahtuisiko sinne kaksi samasta maakunnasta.

 

Asiasanat

Uusimmat