Uutiset

Säätiö lahjoittaa yliopistollisille keskussairaaloille rahat 20 hengityskoneen hankintaan, ensimmäiset laitteet ovat jo käytössä

Sigrid Juséliuksen Säätiön lahjoituksella koneita saavat Helsingin, Kuopion, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistolliset keskussairaalat.
Suomen viisi yliopistollista keskussairaalaa saivat puolen miljoonan euron rahoituksen hengityskoneiden hankintaan. Kuva: Joel Maisalmi
Suomen viisi yliopistollista keskussairaalaa saivat puolen miljoonan euron rahoituksen hengityskoneiden hankintaan. Kuva: Joel Maisalmi

Yliopistollisiin keskussairaaloihin saadaan hankittua koronakriisin keskellä 20 uutta hengityskonetta säätiölahjoituksella. Puolen miljoonan euron lahjoituksen tähän tarkoitukseen antoi Sigrid Juséliuksen Säätiö.

Lahjoitus on poikkeuksellinen, sillä yleensä säätiö tukee lääketieteellistä tutkimusta.

– Tilanteen ollessa näin poikkeuksellisen vakava, päätimme tukea myös käytännön potilastyötä ja helpottaa sitä taistelua, mitä lääketieteen ammattilaiset sairaaloissamme käyvät parhaillaan koronavirusta vastaan, toteaa säätiön puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson.

Ensimmäiset lahjoitusvaroilla hankitus hengityskoneet ovat jo perillä sairaaoissa.

– Koska tilanne sairaaloissa on ollut vaikea, olen erittäin iloinen, että olemme voineet tässä tilanteessa näin nopeasti tarjota tukea kaikkein kriittisimpään tarpeeseen, sanoo säätiön toimitusjohtaja Jussi Laitinen.

Yksityisen rahoituksen merkitys korostuu

Lahjoitus on Wilhelmssonin mukaan linjassa säätiön sääntöjen kanssa. Niiden mukaan tuen tarkoituksena on edistä lääketieteellistä tutkimusta, jonka pyrkimyksenä on ihmiskunnalle suurta tuhoa tuottavien tautien vastustaminen.

Sigrid Juséliuksen Säätiö on Suomen suurin lääketieteellisiin tutkimuksiin apurahoja myöntävä säätiö. Tänä vuonna lahjoitussumma on jo lähes 20 miljoonaa euroa.

– Meneillään olevan pandemian hallinnassa lääketieteellinen tutkimus korostuu ja ulkopuolisella rahoituksella on entistä suurempi merkitys, korostaa säätiön lääketieteellisen asiantuntijalautakunnan puheenjohtaja Juha Kere.

Hän katsoo, että uusimpien tutkimustulosten ja hoitomuotojen käyttöönotto voi hidastua, kun valtion tutkimusrahoitus vähenee.

Uusimmat

Näkoislehti

25.9.2020

Fingerpori

comic