Uutiset

Sailas: Vuoden 1992 leikkauslistallani erittäin vastenmielinen leikkausehdotus ja yksi tabu

Lännen Media, Helsinki

Raimo Sailaksen uran merkittävimmäksi kädenjäljeksi on myös hänen omasta mielestään jäänyt syksyllä 1992 julkaistu Sailaksen lista. Tästä listasta hän on myös laajasti julkisuudessa tunnettu.

Säästölistan budjettipäällikkönä toiminut Sailas teki talousneuvoston toimeksiannosta. Listassa oli 56 yksilöityä säästöehdotusta. Lähes kaikilta ryhmiltä ja edunsaajilta vietiin ehdotuksessa jotakin.

Sailas kertoo itsestään kertovassa, VTT ja kustannuspäällikkö Jarkko Vesikansan kirjoittamassa kirjassa

Laman taittaja, Raimo Sailas ja kolme talouskriisiä

(Otava 2016), mikä leikkausehdotuksista oli hänelle vastenmielisin. Se oli keskiasteen, lukioiden, ammatillisten oppilaitosten ja korkeakoulujen lukukausimaksuja koskeva ehdotus.

– Muistan itse ajan, jolloin lahjakkaita jäi pois, koska vanhemmilla ei ollut varaa kouluttaa heitä.

Sailaksella oli myös yksi tabu julkisten menojen joukossa.

– Kirjojen lainaus ei tule maksulliseksi, kertoo 6-vuotiaasta Nivalan kirjastossa kirjoja lukemassa käynyt Sailas.

Sailaksen listan perusteella hallitus leikkasi vuosien 1994 ja 1995 budjettikehyksistä 15,8 ja 19,7 miljardia markkaa, täsmälleen Sailaksen ehdottamat summat. Kaikkia ehdotuksia hallitus ei kuitenkaan toteuttanut. Hallitus hautasi muun muassa tietullit, asepalvelun lyhentämisen ja lukukausimaksut.

Leikkauslistan teon aikaan valtiovarainministerinä oli Iiro Viinanen (kok.). Viinasta Sailas arvostaa hyvin paljon. Viinanen oli Sailaksen mielestä oikeanlainen ministeri kriisi-Suomelle.

– Harvalla olisi ollut kanttia lähteä tekemään niin raskaita päätöksiä.

Viinanen olisi myös ottanut leikkauslistan kontolleen, mutta Sailas halusi pitää ehdotuksen omissa nimissään.

Jälkikäteen tarkastellen Sailaksen mielestä julkisten menojen karsintaa olisi pitänyt jatkaa 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun pitkällä nousukaudella.

Kaikkien leikkausten isäksi nimetty Sailas ei tehnyt pelkästään säästölistoja pitkän uransa aikana, vaan kahdesti myös elvytyspaketin. Suomi elvytti Kalevin Sorsan toisen hallituksen aikana 1970-luvun lopussa ja Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen kaudella vuonna 2009.

Ministerin arvonimen saanut Raimo Sailas jäi eläkkeelle valtiovarainministeriön valtiosihteerin tehtävästä keväällä 2013. Hän aloitti valtiovarainministeriön palveluksessa 1971 ja toimi muun muassa budjettipäällikkönä ja valtiosihteerinä.

Asiasanat

Uusimmat