Uutiset

Sairaanhoitajille kaavaillaan laajennusta lääkkeenmääräämiseen – Lääkäriliitto vastustaa

Sairaanhoitajien, terveydenhoitajien ja kätilöiden oikeutta määrätä lääkkeitä on tarkoitus laajentaa. Lääkäriliitto vastustaa suunnitelmaa.

-Ei ole kyse merkittävästä laajentamisesta, mutta esitetään, että hoitajien vastaanotolla tavallisesti käyvien potilasryhmien lääkkeitä tulee hieman lisää, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Marjukka Vallimies-Patomäki.

Vallimies-Patomäen mukaan säädösmuutosesitys on tarkoitus saada tämän vuoden aikana lausuntokierrokselle.

Kunnallisen perusterveydenhuollon avopalveluissa ja yhteispäivystyksessä töissä olevilla hoitajilla on ollut vuodesta 2011 asti mahdollisuus kouluttautua, että he ovat saaneet rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden.

Suomessa kunnallisella puolella on töissä 46 000 laillistettua sairaanhoitajaa ja heistä osa sellaisissa avopalveluissa, joissa lääkkeenmäärääminen on mahdollista. Lääkkeenmääräämisoikeus heistä on 308 sairaanhoitajalla. Ilmajoen terveyskeskuksen lääkärin vastaanoton päivystävä hoitaja Tuija Mäntylä ja diabeteshoitaja Raija Vierikko kuuluvat tuohon joukkoon. He ottaisivat mielellään lisää vastuuta. Mäntylän ja Vierikon mukaan myös asiakkaat ja työnantaja ovat olleet tyytyväisiä.

-Kun lainsäädäntöä suunniteltiin, ajateltiin, että maassa tulisi kouluttaa vuodessa sata sairaanhoitajaa, jolla on lääkkeenmääräämisoikeus, Terveydenhuollon ammattilaisten etujärjestön Tehyn kehittämispäällikkö Kirsi Markkanen kertoi.

Vaikka hoitajia ei ole saatu koulutukseen aivan odotetusti, Vallimies-Patomäen mukaan koko ajan uusilta alueilta Suomessa lähtee opiskelemaan hoitajia lääkkeenmääräämisen edellyttämään koulutukseen.

Uudistuksen tavoitteena oli nopeuttaa potilaan hoitoa, hyödyntää sairaanhoitajien ammattitaitoa laajemmin ja vapauttaa lääkäreiden työaikaa vaativampiin tehtäviin.

Lääkäriliiton mielestä jo nykyinenkin malli on tarpeeton puhumattakaan hoitajien lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamisesta.

-Terveydenhuollon ammattihenkilölain mukaan lääkärille kuuluu diagnoosin teko. Se on veteen piirretty viiva, onko nyt jo menty diagnoosin tekoon. Kuuden vuoden lääkärin koulutus ja sairaanhoitajakoulutus lähtevät ihan eri pohjalta. Ei ylimääräinen kurssi farmakologiasta vielä opeta ajattelutapaa, että tässä voi olla jokin muukin vaiva kyseessä kuin ensimmäisenä tulee mieleen, perustelee Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila.

Tehyn Markkasen mielestä taaksepäin toiminnassa ei voida mennä, vaikka Lääkäriliitto vastustaa. Tehy on toivonut, että oikeutta laajennettaisiin myös erikoissairaanhoitoon ja julkisen sektorin ostopalveluihin. Toiminnasta tehdyn arvion mukaan potilaat ovat olleet tyytyväisiä sairaanhoitajan vastaanotolla nopeaan hoitoon pääsyyn ja saamaansa hoitoon ja ohjaukseen.

Asiasanat

Uusimmat