Uutiset

SAK ei näe edellytyksiä neuvotella irtisanomislaista: Hallitus kertoo huomenna, mitä muutoksia se on tehnyt esitykseen

SAK:n mukaan vain esityksen pois vetäminen valmistelusta estäisi keskiviikon mielenilmauslakot.
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta vaatii hallitusta vetämään irtisanomislain kokonaan pois valmistelusta, jotta keskiviikkona uhkaavat poliittiset työnseisaukset voidaan välttää.

Työministeri Jari Lindström (sin.) kertoo tiistaina aamupäivällä, mitä keskeisiä muutoksia hallitus on tehnyt esitykseen henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamisesta pienissä yrityksissä.

Palkansaajakeskusjärjestö SAK ei näe edellytyksiä neuvotella irtisanomislaista hallituksen kanssa, ellei hallitus vedä esitystään kokonaan pois valmistelusta.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on aiemmin todennut, että henkilökuntamäärän rajaa voidaan alentaa ja lisäksi selvittää muutoksia irtisanomisesta aiheutuvaan työttömyysturvan karenssiin, jottei irtisanomisesta tulisi työntekijälle kaksinkertaista rangaistusta.

– Vaikka rajaa laskettaisiin pienempiin yrityksiin, perusongelmat jäisivät, kuten työntekijöiden eriarvoinen kohtelu yrityskoon mukaan. Siksi näemme, että tästä ei korjaamallakaan saa hyvää. Jos halutaan pohtia aidosti työllisyyttä parantavia toimia, tämä ei voi olla niiden joukossa, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoi maanantaina

SAK:n hallitus käsitteli tilannetta maanantaina kokouksessaan Haikon kartanossa Porvoossa.

SAK:n ja maan hallituksen välillä on ollut tähän saakka asiasta vain satunnaista informaation vaihtoa.

– Mitään neuvottelua tai yhteistä pohdintaa asian ratkaisemiseksi ei ole ollut. Hallitus pisti hankkeen liikkeelle kehysriihessään siitä sen enempää kolmikannassa meidän kanssa keskustelematta. Valmistelu on ollut hallitusvetoista ja jälki on ollut tämännäköistä, Eloranta sanoo.

Sadat tuotantolaitokset päiväksi seisomaan

Ay-liikkeen kamppailu irtisanomissuojan heikennyksiä vastaan uhkaa keskiviikkona pysäyttää satoja tuotantolaitoksia. Teollisuusliitto, PAM, Ammattiliitto Pro sekä Sähköliitto järjestävät silloin vuorokauden mittaisen poliittisen lakon.

Myös tuhannet Suomen Elintarviketyöläisten Liiton (SEL) työntekijät aikovat keskiviikkona olla yksipäiväisessä lakossa vastalauseena hallituksen kaavailemalle työntekijöiden irtisanomista helpottavalle laille.

Elorannan mukaan hallitus ei voi näitä mielenilmauksia enää käytännössä estää muuten, kuin vetämällä esityksen pois valmistelusta.

– Vain se rauhoittaisi tilanteen, että voitaisiin lähteä hakemaan ratkaisua. Muuten näyttää hyvin vaikealta, hän sanoo.

Elorannan mukaan SAK on kyllä valmis yhdessä maan hallituksen ja työnantajien kanssa pohtimaan työllistämisen edellytysten parantamista.

– Mutta sen pitää tapahtua tasaveroiselta pohjalta. Se, että palkansaajien etua oltaisiin taas heikentämässä, ei ole oikea lähtökohta, kun ottaa huomioon sen historian, mitä tällä hallituskaudella on jo tehty, Eloranta viittaa kiky-sopimukseen ja työttömyysturvan heikentämiseen.

SAK:n liitot ovat valmiita laajentamaan toimiaan, jos hallitus jatkaa irtisanomislain valmistelua.

Eloranta kehottaakin hallitusta laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen.

– Talouden nousuvire lisää työllisyyttä ja tarkoittaa lisääntyviä tilauksia Suomen elinkeinoelämälle. Nyt olisi tärkeintä ottaa täysi hyöty irti talouskasvusta, eikä luoda epävarmuutta työmarkkinoille epäoikeudenmukaisella ja syrjivällä irtisanomislailla.

Mielenilmauslakoista joutuvat kärsimään lähinnä isot yritykset, joita kevennetyt irtisanomisperusteet eivät edes koske.

Elorannan mukaan niiden kannattaa keskustella maan hallituksen kanssa siitä, onko tämä se tapa, jolla hallituksen kannattaa työmarkkina-asioita hoitaa.

Elinkeinoelämän Keskusliitto vetosi jo lauantaina hallitukseen ja palkansaajajärjestöihin, että tämä asia ratkaistaisiin niin, että keskiviikkona uhkaavat työtaistelut eivät toteutuisi.

– Niin hallitus kuin palkansaajajärjestöt tietävät kyllä keinot tilanteen ratkaisemiseksi. Tarvitaan vain päätöksentekokykyä. Molemmat osapuolet tietävät ne elementit, mistä ratkaisu on synnytettävissä, johtaja Ilkka Oksala EK:sta sanoi maanantaina.

Hän ei halua spekuloida, mihin työtaisteluiden laajeneminen entisestään voi johtaa, vaan toivoo osapuolilta ratkaisua.

Voimassa on jo myös ylityökieltoja, ja maanantaina niistä tuli uusia ilmoituksia. Ammattiliitto Talentia ilmoitti ensi viikon maanantaista alkavasta toistaiseksi voimassaolevavasta ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta yksityisellä sosiaalipalvelualalla, terveyspalvelualalla ja kuntien yritysten Avainta-sopimuksessa.

Myös opettajien ammattijärjestö OAJ uhkaa aloittaa yksityisissä päiväkodeissa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon ensi viikon maanantaina.

Tarkoituksena alentaa työllistymiskynnystä

Hallitus on pyrkinyt suunnitelmillaan alentamaan työllistymiskynnystä pienyrityksissä.

Lausunnolla olleen esityksen mukaan alle 20 työntekijää työllistävissä yrityksissä irtisanomisperusteena pidettäisiin nykyistä vähäisempää työvelvoitteen laiminlyöntiä tai rikkomista tai epäasiallista käyttäytymistä.

Tällöin työntekijän moitittavan menettelyn on pitänyt horjuttaa työnantajan ja työntekijän välistä luottamussuhdetta tai vaikeuttaa työnantajan ja työyhteisön toimintaa niin paljon, ettei työsuhteen jatkamista voida pitää enää työnantajan kannalta kohtuullisena.

Irtisanominen olisi kuitenkin mahdollista vasta sen jälkeen, kun työntekijää on ensin varoitettu moitittavasta menettelystä.

Sen sijaan irtisanomisen edellytyksenä ei olisi, että työnantaja on pyrkinyt tarjoamaan työntekijälle muuta työtä ennen työsuhteen päättämistä.

Uusimmat

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic