Uutiset

Saksan hallituskiista pakottaa EU:ta tekemään päätöksiä turvapaikanhakijoista – "Sen naisen kanssa en voi enää tehdä töitä"

Kiistely pakolaisasioista Saksan hallituksen sisällä on kiihtynyt äärimmilleen.

Tiistaina Saksan liittokansleri Angela Merkel tapaa Ranskan presidentti Emmanuel Macronin. Merkelin ja Macronin on tarkoitus suunnitella esityksiä EU:n tulevaa suuntaa varten. Saksan ja Ranskan johtajien on nyt tässä yhteydessä saatava pikaisesti aikaan esitys EU:n pakolaispolitiikan uudistuksista.

Baijerin CSU-kristillisdemokraatteja edustava Saksan sisäministeri Horst Seehofer haluaa käännyttää toisissa EU-maissa rekisteröidyt turvapaikanhakijat pääsääntöisesti jo heti Saksan rajalla takaisin.

Muun Saksan CDU-kristillisdemokraatteja edustava Merkel puolestaan vaatii, että pakolaispolitiikan muutoksista päätetään EU-maiden kesken, jotta tilanne esimerkiksi Kreikassa ja Italiassa ei pääse pahenemaan Saksan yksipuolisten päätösten takia.

Seehofer saattaisi aloittaa käännytykset rajalla

Seehofer pohtii, pitäisikö hänen päättää itsenäisesti sisäministerin valtuuksillaan käännytysten aloittamisesta. Lehtitietojen mukaan hän on antanut Merkelille kaksi viikkoa aikaa saada aikaan päätös EU:ssa. Seehofer on tuskastunut siihen, ettei EU-yhteistyö ole edennyt asiassa ripeämmin.

Merkel ja Seehofer vannovat julkisesti yhteistyön nimiin ja hakevat kompromisseja. Tilanne henkilöiden välillä on silti oletettavasti varsin tulehtunut.

-Sen naisen kanssa en voi enää tehdä töitä, Seehoferin kerrotaan sanoneen CSU:n sisäisessä tapaamisessa sanomalehti Welt am Sonntagin mukaan – jo ennen tilanteen kiristymistä viime päivinä.

Jos Seehofer alkaa toimia omin päin käännytyksissä, Merkel erottaa todennäköisesti Seehoferin hallituksesta. Baijerin kristillisdemokraattien on määrä päättää maanantaina, tukevatko he Seehoferin aikeita.

Jos Baijerin kristillisdemokraatit jättävät hallituksen Seehoferin mukana, hallitus menettää myös enemmistön liittopäivillä ja todennäköisesti Merkelin aika liittokanslerina päättyy.

Kristillisdemokraattien riitely on syönyt sekä CDU:n että CSU:n kannatusta. Kyselyiden mukaan kiistely on vahvistanut oikeistopopulistipuolue AfD:n kannatusta.

Ranska ja Italia vaativat uusia EU-päätöksiä

Tutkimusohjelman johtaja Claire Demesmay saksalaisesta DGAP-ajatushautomosta sanoo, että Saksan ja Ranskan on helpointa saavuttaa yksimielisyys juuri pakolaispolitiikan alueella. Molemmat maat haluavat rajoittaa saapuvien turvapaikanhakijoiden määrää.

Sekä Ranska että Saksa ovat tähän mennessä nykyisten johtajiensa aikana kiristäneet turvapaikkapolitiikkaansa merkittävästi.

Macron ja Italian pääministeri Giuseppe Conte ilmoittivat perjantaina, että ne vaativat yhdessä uusia EU-päätöksiä turvapaikkapolitiikasta. Macron toisti aiemman vaatimuksensa, jonka mukaan EU perustaisi EU:n ulkopuolelle viranomaiskeskuksia, joissa turvapaikkahakemukset käsiteltäisiin.

Macronin mukaan tämä vähentäisi turvapaikanhakijoiden yrityksiä matkustaa omin päin EU-maihin. Conte tukee Macronin vaatimuksia.

Asiasanat

Uusimmat