Uutiset

Saksassa siirrytään tiukempiin koronarajoituksiin

Liittokansleri Angela Merkel on sanonut, että tartuntojen nousun jatkuminen nykyisellä tahdilla ylikuormittaisi Saksan tehohoitopaikat muutamien viikkojen sisällä.
Saksassa tulee tänään voimaan entistä tiukempia koronarajoituksia. Kuva: EPA

Saksassa tulee tänään voimaan entistä tiukempia koronarajoituksia. Esimerkiksi ravintolat, elokuvateatterit ja uimahallit suljetaan. Lisäksi ihmisten kokoontumiset julkisilla paikoilla rajataan kymmenen henkeen. Koulut sen sijaan pysyvät auki.

Lisääntyvistä koronatartunnoista huolimatta uudet rajoitukset ovat nostaneet myös kritiikkiä saksalaisten parlamenttiedustajien parissa.

Liittokansleri Angela Merkel on puolustanut rajoituksia voimakkaasti ja pyytänyt kansalaisilta solidaarisuutta. Hänen mukaansa tartuntojen nousun jatkuminen nykyisellä tahdilla ylikuormittaisi Saksan tehohoitopaikat muutamien viikkojen sisällä.

–  Talvesta tulee vaikea. Edessä on neljä vaikeaa kuukautta, mutta sitten se on ohi, Merkel on sanonut.

Saksan naapurimaassa Ranskassa astui jo perjantaina voimaan uusia tiukkoja rajoituksia, joista presidentti Emmanuel Macron ilmoitti keskiviikkona.

Vain välttämättömät kaupat saavat olla auki, eikä kotoa saa ilman lupaa poistua kuin töihin tai muusta välttämättömästä syystä.

Etätyöskentely kotoa käsin on julistettu pakolliseksi kaikissa ammateissa, missä se on mahdollista.

Portugalissa taas vietetään tänään kansallista surupäivää koronaviruksen uhrien muistoksi.

Englanti ottaa taas kovat keinot käyttöön

Britanniassa pääministeri Boris Johnson puolestaan julisti viikonloppuna odotetusti koko Englantiin koronasulun, joka alkaa torstaina ja kestää joulukuun 2. päivään asti.

Koronasulkua kuitenkin pidennetään, jos tartuttavuusluku ei laske sulun aikana alle yhden, sanoi brittiministeri Michael Gove sunnuntaina.

Asiasta Sky Newsin haastattelussa kertoneen Goven mukaan olisi typerää ennakoida täydellä varmuudella, että luku laskee alle yhden neljän viikon aikana.

Johnsonin mukaan kansalaisten on sulun aikana syytä pysyä kotona. Kotoaan saa poistua vain töihin, jos etätöiden tekeminen ei onnistu, sekä esimerkiksi harrastamaan liikuntaa ulos, ostamaan ruokaa ja muita välttämättömyystarvikkeita sekä käymään lääkärissä. Ravintolat voivat myydä ruokaa vain ulos, ja ei-välttämättömät liikkeet on suljettava.

Niin kutsutut tukikuplat ovat edelleen sallittuja, ja lapset saavat vierailla kummankin vanhemman luona, jos vanhemmat asuvat eri osoitteissa.

Toisin kuin keväällä, oppilaitoksia ei kuitenkaan suljeta. Johnson vetosi vanhempiin, jotta nämä jatkaisivat lastensa lähettämistä kouluun.

–  Emme voi antaa viruksen vahingoittaa lastemme tulevaisuutta enemmän kuin se jo on tehnyt, hän sanoi.

Uusimmat

Näkoislehti

29.11.2020

Fingerpori

comic