Uutiset

Sauli Niinistö: Väyrynen vei vaalikamppailun askeleen syrjään asiasta - katso video

Viime metreillä kannattajakortit kasaan saaneen Paavo Väyrysen mukaantulosta odotettiin rytminvaihdosta presidentinvaalikamppailuun. Kansanliikkeen presidenttiehdokkaana oleva Sauli Niinistö sanoo Lännen Median ehdokashaastattelussa, että rytminvaihdoksen sijaan tenteissä on astuttu askel asiasta syrjään.

-Siirryttiin askel asiasta syrjään. Onko se rytminvaihdos? Värikkäimmät tuokiot olivat, kun minua kohtaan esitettiin suoria syytöksiä, mutta vähän vanhoista asioista. Jos se oli rytminvaihdos, niin okei.

Vanhat asiat otti esiin Väyrynen, kun hän syytti Niinistöä Suomen viemisestä EU:n jäseneksi perustuslain vastaisesti.

Ulkopolitiikassa Niinistö on puhunut pitkään ja hartaasti EU:n puolustusyhteistyöstä. Lännen Median ehdokashaastattelussa hän suitsuttaa EU:n puolustusyhteistyön etenemistä, kun Suomi solmi äskettäin yhdessä 22:n EU-maan kanssa sopimuksen pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä, PRY:stä.

Niinistön mielestä ei kannata määritellä, mikä EU-prosessin päätepiste on, vaikka haastajat sitä vaativat.

-Mennään askel kerrallaan ja katsotaan, miten onnistutaan.

EU:n sotilasliiton tai yhteisen armeijan hän sanoo olevan kovin kaukaisia asioita. Suomen Natoon liittymistä nykyoloissa Niinistö ei kannata.

Jokisipilä: Toinen kierros vaatii kaksi tapahtumaa

Eduskuntatutkimuskeskuksen johtajan ja Lännen Median presidentinvaaliasiantuntija Markku Jokisipilän mielestä presidentinvaalien toinen kierros vaatisi kaksi tapahtumaa: Sauli Niinistön kampanjan epäonnistumisen ja kahden haastajan huippuonnistumisen.

Jokisipilä kehuu Niinistön ehdokkaaksi ryhtymistä valitsijayhdistysreittiä pitkin taitavaksi vedoksi. Jokisipilä kuitenkin pohtii, saako istuva presidentti motivoitua itsensä riittävästi vääntämään tenteissä prosenttikerholaisten kanssa, kun mielipidemittauksissa suosio huitelee 70-80 prosentin välillä.

Istuvalla presidentillä on Jokisipilän mukaan käsissään nippu valttikortteja: kokemus, kansansuosio, ansiokas ensimmäinen kausi ja hämärän peitossa oleva maailmanpolitiikan tulevaisuus. Niinistön linja on herättänyt tyytyväisyyttä yli puoluerajojen ja luonut ulkopoliittista tuulensuojaa myös soten ja perussuomalaisten hajoamisen koettelemalle hallitukselle.

 

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat