Uutiset

Sauli Niinistön ja Jyrki Kataisen välirikon syy selviää uutuuskirjassa: Niinistö halusi ulkoministeriksi 2007 – Katainen antoi salkun Kanervalle

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo, että hänellä ja Jyrki Kataisella oli vuonna 2007 välipuhe siitä, että Niinistö saisi valita vaalien jälkeen tehtävänsä. Niinistöä kiinnosti ulkoministerin salkku. Presidentti muistelee kymmenen vuoden takaisia tapahtumia Tuomo Yli-Huttulan Presidentti ja porvarivalta kirjassa.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo tunteneensa, että kokoomus kovasti tarvitsi häntä ennen 2007 eduskuntavaaleja, vaalipäivän jälkeen sitten ei enää.

Sauli Niinistö kertoo ensi kertaa Tuomo Yli-Huttulan kirjassa syyn hänen ja kokoomuksen puheenjohtajana toimineen, nykyisen Suomen EU-komissaarin Jyrki Kataisen (kok.) välirikkoon. Välit tulehtuivat vuoden 2007 vaalien jälkeen, kun kokoomus jakoi ministerisalkkuja.

Kokoomuksen virallinen selitys kymmenen vuoden takaiselle tapahtumalle on, että vaalien ääniharava Sauli Niinistö sai valita puhemiehen ja ulkoministerin tehtävien välillä, ja hän valitsi puhemiehen paikan, jota pidettiin hyvänä ponnahduslautana presidentin virkaan. Yli-Huttulan kirjaansa varten haastattelema Niinistö kertoo nyt tapahtumista aivan toisin.

– Meillä oli välipuhe Kataisen kanssa, että minulla on ehdoton optio valita tehtävä. Minä puhuin erityisesti ulkoministerin tehtävästä. Hän oli valmis antamaan puhemiehen paikan, koska ei enää pitänyt suotavana ministeriyttäni. Ehkä olisi varmaan pitänyt tehdä välipuhe paperille.

Välipuheesta Katainen ja Niinistö sopivat tapiolalaisessa ravintolassa hyvissä ajoin ennen eduskuntavaaleja. Katainen ei ottanut Niinistöä mukaan hallitusneuvotteluihin.

Eri muistikuvat puhelusta

Katainen soitti Niinistölle ensi kertaa kuukausi vaalien jälkeen, kun puolue-elimet ja eduskuntaryhmä seuraavana päivänä vahvistivat hallitukseen osallistumisen ja ministerinimitykset. Niinistöllä ja Kataisella on täysin erilaiset muistikuvat puhelusta.

– Keskustelu meni niin, että hän (Katainen) kysyi, mitä aion ja minä kysyin, miten hän suhtautuisi ulkoministeriyteeni, johon hän sanoi, ettei hän siitä pitäisi. Se kyllä selvitti asian täysin, Niinistö kertoo kirjassa.

Katainen muistaa puhelinkeskustelun sisällön Niinistön kanssa täysin eri tavoin.

– Muistan hyvin soittoni Säätytalolta, kun olimme saaneet neuvottelutuloksen, että kokoomus saa ulkoministerin salkun. Kysyin puhelussa Niinistöltä, että kummanko tehtävän – puhemiehen tehtävän vai ulkoministerin salkun – hän ottaa. Sain vastauksen Niinistöltä, että hän menee puhemieheksi, Katainen kertoo kirjassa.

Niinistön mukaan myös Jenni Haukio kuuli puhelun ja muistaa sen hyvin vieläkin.

Niinistö painottaa, että tänä päivänä ei olisi mahdollista pitää paitsiossa yli 60 000 ääntä saanutta kansanedustajaa.

– Tämä ei näkynyt julkisuuteen, koska en tehnyt siitä numeroa.

Kokoomus valitsi ulkoministeriksi turkulaisen kansanedustajan Ilkka Kanervan.

Ulkoministerin salkku ja ruuan alv-ale kytkettiin yhteen

Kokoomuksen kunniapuheenjohtaja Ilkka Suominen pitää kirjassa täysin ymmärrettävänä, ettei Niinistöstä tullut ministeriä.

– Kukaan järkevä puheenjohtaja ei valitse edeltäjiään samaan hallitukseen. Se on kaamea taakka, koska edeltäjän auktoriteetti ja varjo ovat ihan luonnollisia.

Ulkoministerin salkun päätyminen 2007 kokoomukselle oli melkoinen kytkykauppa. Keskusta ajoi neuvotteluissa voimakkaasti elintarvikkeiden alempaa verokantaa. Kokoomus hyväksyi ruuan arvonlisäveron alennuksen, kun puolue sai ulkoministerin salkun.

Yli-Huttula päättelee kirjassaan, että Kataisen niin sanottu isänmurha eli se, että hän ei huolinut Niinistö 2007 hallitusneuvotteluihin eikä ulkoministeriksi on palvellut sekä kokoomusta että Niinistöä, joka on kohonnut puoluepolitiikan yläpuolelle.

Niinistön ja Stubbin välit jäätävät

Jyrki Kataisen jälkeen kokoomuksen puheenjohtajaksi nousi Alexander Stubb. Niinistön ja kokoomuksen puheenjohtajan välit jatkuivat edelleen kylminä. Yli-Huttula kertoo kirjassaan, että Stubbin ja Niinistön suhde on ollut välillä jopa jäätävä. Molemminpuolinen arvostus on ollut alhainen.

Stubb oli haastanut Niinistöä jo siitä asti, kun hän oli ulkomaankauppa- ja kehitysministeri. Paikalla olijoiden mukaan tp-utvan kokouksissa Stubb haastoi yhdessä rkp:n puheenjohtajan Carl Haglundin kanssa presidentin näkemyksiä, mikä ärsytti presidenttiä. Keskusteluja käytiin muun muassa Suomen osallistumisesta Nato-johtoisiin sotaharjoituksiin ja Suomen Venäjä-politiikasta.

Niinistö ei anna kirjassa selvää vastausta siihen, oliko hänellä merkittäviä ongelmia ulkopolitiikassa Stubbin kanssa. Stubb luonnehtii suhteitaan Niinistöön korrekteiksi.

Välejä kokoomuksen kahteen puheenjohtajaan kuvaa se, että Niinistö kertoo hyvin avoimesti tehneensä kokoomustaustaisten hallitusten aikana enemmän yhteistyötä demaritaustaisen ulkoministerin Erkki Tuomiojan kanssa kuin kokoomuslaisten pääministerien Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin kanssa.

Sauli Niinistön veljenpoika Ville Niinistö (vihr.) tulkitsee, että presidenttiä ärsyttää Stubbin tyyli.

– Se kohta, missä Saulilla keittää, on se, kun Alex ei ymmärrä sitä, että joku ei jaa hänen ulkopoliittista ajatteluaan.

Niinistön ja Orpon suhde hyvä

Kokoomuksen nykyisen puheenjohtajan Petteri Orpon ja Niinistön välit tiedetään hyviksi. Orpolla on suora ja arvostava suhde Niinistöön. Kirjassa Niinistö sanoo Orpon muistuttavan häntä itseään.

– Orpo aloitti taloudellisesti huonoissa oloissa ja pärjäsi. Nyt ovat hyvät ajat, mutta luulen, että hän ei heittäydy niihin mukaan. Niin pitkään, kun valtiovarainministerillä ja puolueen puheenjohtajalla on vaikeaa, hänellä on helppoa, mutta sitten kun on helppoa, niin onkin vaikeaa, Niinistö sanoo.

Yli-Huttula päättelee, että mikäli kokoomus nappaa eduskuntavaaleissa suurimman puolueen aseman, kokoomustaustaisen presidentin ja kokoomuslaisen pääministerin yhteistyö voi siirtyä hyvään vaiheeseen.

Useita kymmeniä haastatteluja

Tuomo Yli-Huttulan porvarillista valtapeliä kuvaava kirja Presidentti ja porvarivalta julkaistiin tänään. Hän on haastatellut kirjaa varten useita kymmeniä eturivin poliitikkoa ja heidän keskeisiä neuvonantajiaan. Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö antoi kirjaa varten useita haastatteluja.

Tuomo Yli-Huttula on Finanssiala ry:n viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja. Hän on aiemmin toiminut politiikan toimittajana Kalevassa ja päätoimittajana Itä-Savossa sekä ministerin erityisavustajana 1990-luvulla. Yli-Huttulan aiempi teos Puolivallaton puolue ilmestyi vuonna 2006.

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic