Uutiset

Sdp:n Antti Rinteen sairausloma jatkuu tammikuun –ei pääse vielä edes lentomatkalle Espanjasta takaisin

Rinteen viestintävastaava: Jokainen tietää, ettei keuhkokuume ole leikin asia.
Puheenjohtaja Antti Rinne vaikutti vilustuneelta jo 19. joulukuuta, jolloin hän esitteli Pentti Arajärven kanssa sdp:n toimenpideohjelmaa eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi. Kuva: Aki Taponen

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne on sairauslomalla tammikuun ajan, puolue tiedotti maanantaina iltapäivällä.

Rinteen vointi on kuitenkin parantunut, ja hänen arvioidaan palaavan töihin helmikuun alussa.

Rinne joutui joulun aikoihin Espanjan lomamatkallaan sairaalahoitoon keuhkokuumeen vuoksi. Myös Rinteen puoliso Heta Ravolainen-Rinne on edelleen sairaalahoidossa.

Toipuminen keuhkokuumeesta estää toistaiseksi puheenjohtaja Rinteen lentomatkustamisen. Sen takia Rinne ja hänen puolisonsa joutuvat jatkamaan toipumistaan Espanjassa, kunnes he ovat matkustuskuntoisia.

– Vointi on parempaan päin, mutta jokainen tietää, ettei keuhkokuume ole leikin asia eikä pikku juttu. Siihen on annettava tarvittava aika toipua. Heillä molemmilla on laadukas ja hyvä hoito, jonka myötä he pääsevät sitten matkustuskuntoon, sanoo Antti Rinteen viestintävastaava Dimitri Qvintus.

Rinteen sairastuminen osuu pahaan samaan, sillä sdp:n on määrä avata eduskuntavaalien vaalikampanjansa 26. tammikuuta Helsingissä.

Puheenjohtaja Rinteen tammikuun tilaisuuksiin puoluejohto järjestää sijaisen. Keskiviikkona Maaseudun Tulevaisuuden puheenjohtajapaneelissa häntä tuuraa varapuheenjohtaja Sanna Marin.

Täydennetty viestintävastaavan kommentti ja korjattu kampanjan avauspäiväksi 26. tammikuuta.

Uusimmat