Uutiset

Selvitys: nuorista jo kaksi kolmannesta liikkuvia äänestäjiä

Lisäksi TV-tenttien, sosiaalisen median ja vaalikoneiden suosio vaaliseurannassa kasvoi.
Jo 63 prosenttia 18–34-vuotiaista oli vuonna 2019 liikkuvia äänestäjiä. Vuonna 2015 vastaava luku oli 56 prosenttia. Kuva: Timo Marttila
Jo 63 prosenttia 18–34-vuotiaista oli vuonna 2019 liikkuvia äänestäjiä. Vuonna 2015 vastaava luku oli 56 prosenttia. Kuva: Timo Marttila

Nuoret ovat selvästi vanhempia ikäpolviaan liikkuvampia äänestäviä, kertoo tuore selvitys. Vuonna 2019 liikkuvia äänestäjiä oli 18–35-vuotiaista jopa 63 prosenttia. 35–54-vuotiailla vastaava luku oli 43 prosenttia ja yli 55-vuotiailla 31 prosenttia.

Luvut selviävät Tampereen ja Helsingin yliopistojen sekä Åbo Akademin yhteisestä tutkimusaineistosta. Julkaistu selvitys on johdantoa suuremmasta, vuonna 2020 julkaistavasta pääraportista vuoden 2019 eduskuntavaaleista.

Selvityksen mukaan naiset ovat myös äänestäneet miehiä aktiivisemmin kaikissa eduskuntavaaleissa vuoden 1987 jälkeen. Toisaalta sekä naisten että miesten äänestysaktiivisuus oli neljässä vuodessa noussut vuoden 2015 eduskuntavaaleista.

TV-tenttien suosio kasvoi

Äänestysaktiivisuuden ja -käyttäytymisen lisäksi selvityksessä julkaistiin tietoa muun muassa vaaleihin liittyvistä mediankäyttötavoista.

Television vaalikeskusteluja hyvin tai melko paljon seuranneiden osuus nousi vuoden 2015 eduskuntavaalien 44 prosentista 56 prosenttiin. Sosiaalisen median osuus puolestaan nousi 15 prosentista 24 prosenttiin ja vaalikoneiden osuus 26 prosentista 30 prosenttiin.

Suomen kansallinen vaalitutkimuskonsortio on toteuttanut eduskuntavaalitutkimuksia vuodesta 2003 alkaen. Tutkimuksissa on haastateltu reilua tuhatta suomalaista äänestäjää, ja niitä on vuodesta 2011 alkaen rahoittanut oikeusministeriö. Viisien eduskuntavaalien tutkimukset ohjannut konsortio on osa kansainvälistä The Comparative Study of Electoral Systems (CSES) -hanketta.

Ministerit keskustelevat Suomi-Areenassa aiheesta

Oikeusministeriö julkisti selvityksen päivää ennen Porin yhteiskunnallisessa keskustelutapahtumassa Suomi-Areenassa 16. heinäkuuta käytävää keskustelutilaisuutta “Eduskuntavaalien läpivalaisu – poliitikkojen ja tutkijoiden vuoropuhelu”.

Tuloksia käsittelevät oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, sisäministeri Maria Ohisalo, kansanedustaja Matias Marttinen ja professori Kimmo Grönlund. Tilaisuuden juontaa professori Hanna Wass.

Uusimmat