Uutiset

Selvitys: Viron viinaralli vähenisi jos vahvemmat oluet pääsevät kauppoihin

Taloustutkimus Oy selvitti syyskuussa alkoholilain mahdollisten muutosten ja veronkorotusten yhteisvaikutuksia matkustajatuontiin, verotuloihin sekä kulutukseen Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta.

Selvityksen mukaan alkoholilain uudistukseen kuuluva enintään 5,5 alkoholiprosentin vahvuisten juomien myynnin vapauttaminen ja Suomen ja Viron veronkorotukset vähentäisivät merkittävästi A-oluen ja lonkeroiden matkustajatuontia ja kasvattaisivat kotimaan alkoholiverotuloja.

Sen sijaan pelkät veronkorotukset eivät matkustajatuontia kovin merkittävästi vähentäisi, koska nelosoluet ja vahvemmat siiderit ja lonkerot olisivat edelleen Virossa selvästi halvempia.

Taloustutkimus Oy:n tekemän selvityksen mukaan Suomessa Alkon hinnat nelosoluessa ja esimerkiksi vahvoissa lonkeroissa ovat ilman veroja selvästi korkeammat kuin viron kaupoissa. Sen sijaan kolmosoluessa niin suuria hintaeroja Suomen kauppojen ja Viron kauppojen välillä ei ole.

-Alko ei pärjää tehokkaalle päivittäistavarakaupalle jakelussa. Ei ole ihme, että suomalaiset tuovat nyt Virosta juuri olutta. Viinoissa ja viineissä hintaerot ovat pienempiä, tutkimusjohtaja Pasi Holm Taloustutkimus Oy:stä sanoo.

Tuoreen selvityksen mukaan nelosoluiden myynti kaupoissa auttaisi viinarallin vähentymiseen ja suuntaisi kulutusta pois väkevistä ja jopa laskisi absoluuttisen alkoholin kokonaiskulutusta yhdessä veronkorotuksen kanssa.

Selvitys pohjaa 2 000 suomalaiselle tehtyyn kyselyyn sekä ravintola-alan tilastoihin.

-Anniskelupuolella nelosoluiden osuus myynnistä on noin 14 prosenttia. Miksi tilanne olisi vähittäiskaupassa erilainen, Holm miettii.

Alkoholilain muutos on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Lakimuutos on saanut paljon kritiikkiä juuri vahvempien juomien tuomisesta kauppoihin. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on arvioinut alkoholin kulutuksen kasvavan noin kuudella prosentilla ja sen myötä myös alkoholiin liittyvät haitat ja kuolemat lisääntyisivät.

Juuri terveyshaitat ovat vastustajien pääargumentti.

Päivittäistavarakaupan teettämä selvitys vihjaa nyt toiseen suuntaan THL:n arvioiden kanssa.

-Kinaamme varmaan puoli vuotta THL:n kanssa näistä tiedoista. THL ei ole huomionut arviossaan matkustajatuonnin vähentymistä ja kulutuksen siirtymää Alkosta päivittäistavarakauppoihin, Holm totesi tiistaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto arvioi, että myynnin siirtymä Virosta ja Alkosta kauppoihin toisi päivittäistavarakaupalle lähes 200 miljoonan euron markkinan. Kyse on siis isoista rahoista ja ala varmasti haluaisi lakimuutoksen menevän läpi.

Tuore selvitys lupailee lisäksi yli 150 miljoonan euron edestä alkoholiveron tuottoja valtiolle, jos lakimuutos menee läpi.

Asiasanat

Uusimmat