Uutiset

“Senaatin kiire on tarpeetonta” – Trumpin tuomariehdokasta ahdistelusta syyttävä nainen haluaa lisää aikaa

Christine Blasey Ford syyttää Brett Kavanaughin käyneen häneen käsiksi kotibileissä 1980-luvun alussa.
Brett Kavanaugh oli senaatin kuultavana aiemmin syyskuussa nimitykseen liittyen.

Presidentti Trumpin tuomariehdokasta seksuaalisesta ahdistelusta syyttävän naisen asianajajan mukaan senaatin kiire kuulla Christine Blasey Fordia on tarpeetonta.

Asianajaja Lisa Banks sanoo, että hänen päämiehensä Ford on kyllä valmis tekemään yhteistyötä senaatin kanssa, mutta haluaa täydellisen puolueettoman tutkimuksen ennen kuulemista.

51-vuotiaalle professori Fordille on annettu perjantaihin asti aikaa päättää, suostuuko hän senaatin kuultavaksi maanantaina.

Psykologian professori Ford syyttää korkeimman oikeuden tuomariehdokkaan Brett Kavanaughin, 53, ahdistelleen häntä seksuaalisesti yli 30 vuotta sitten. Kavanaugh on kiistänyt syytteet ja presidentti Donald Trump on puolustanut ehdokastaan. Hänen mukaansa on vaikea kuvitella, että Kavanaugh olisi tehnyt mitään kerrotun kaltaista.

Ford kieltäytyi aikaisemmin todistamasta senaatissa, ellei FBI aloittaisi tutkimuksia liittyen Kavanaughiin.

Ford ja senaatin oikeuslaitos ovat siksi ajautuneet umpikujaan asiassa. Oikeuslaitoksen jäsenet tietävät kyllä, että heidän on annettava Fordille mahdollisuus kertoa tarinansa. He ovat kuitenkin vakuuttuneita siitä, että syytökset eivät ole kuulu FBI:lle. Lisäksi he uskovat, että demokraatit käyttävät asiaa hyväkseen estääkseen Kavanaughin nimitysprosessin.

Demokraatit vastustavat Kavanaughin nimittämistä korkeimpaan oikeuteen, sillä häntä pidetään äärikonservatiivisena, jopa edeltäjäänsä Anthony Kennedyä konservatiivisempana. Kavanaughin nimittämisen pelätään muuttavan koko korkeimman oikeuden linjaa entistä konservatiivisempaan suuntaan. Muutokset voisivat näkyviä esimerkiksi aborttioikeudessa ja vähemmistöjen asemassa.

– Ford heitettiin vasten hänen tahtoaan valokeilaan vain pari päivää sitten. Oikeudenmukaisuus ja hänen tilanteensa kunnioittaminen edellyttävät, että hänellä on aikaa käsitellä tätä asiaa, totesi Banks tiedotteessa keskiviikkona.

Banksin mukaan Senaatin oikeuslaitoksen suunnitelmat pitää sekä Kavanaughin että Fordin kuuleminen maanantaina ei ole oikeudenmukaista tai vilpitöntä tutkimusta.

– On olemassa useita todistajia, joiden nimet on kerrottu julkisesti, ja jotka olisi otettava mukaan kaikkiin menettelyihin, jatkoi Banks.

Asianajajan mukaan Fordia ja hänen perhettään on uhkailtu hänen tultua asian kanssa julkisuuteen. Kalifornialainen psykologian professori Ford syyttää Kavanaughin ahdistelleen häntä seksuaalisesti kotibileissä vuonna 1982. He molemmat olivat tuolloin teini-ikäisiä.

Fordin mukaan Kavanaugh painoi Fordin sängylle ja yritti riisua hänet. Hän myös painoi kätensä Fordin suun eteen, kun Ford yritti huutaa apua. Ahdistelu keskeytyi, kun toinen teinipoika pomppasi sängylle, ja he kaikki tippuivat lattialle. Ford pääsi pakenemaan huoneesta ja myöhemmin talosta. Sekä Kavanaugh että hänen kaverinsa olivat vahvassa humalassa.

Ford ei kertonut tapahtumista kenellekään ennen vuotta 2012. Tuolloin hän oli pariterapiassa miehensä kanssa. Terapeutin tekemät muistiinpanot vahvistavat Fordin kertomuksen, mutta niissä ei erikseen mainita Kavanaughin nimeä.

Syytökset tulivat julki viime viikolla. Ford pysytteli aluksi nimettömänä, mutta tuli lopulta julkisuuteen The Washington Post -lehden kautta. Ford lähestyi The Washington Postia ja demokraattisenaattori Dianne Feinsteiniä jo heinäkuussa kirjeellä, jossa hän kertoi kokemuksistaan. Postin mukaan Ford on tehnyt valheenpaljastuskokeen elokuussa. Valheenpaljastuskokeen mukaan Ford puhuu totta.

Uusimmat