Uutiset

Siniset esittää armeijaan sata uutta virkaa, lisää poliiseja ja työkykyohjelmaa. Kokous terrori-iskun aattona Turussa.

Sininen ministeriryhmä valitsi teemakseen turvallisuuden Turussa terrori-iskun vuosipäivän aattona pidetyssä ministeriryhmän kokouksessaan.
Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja, eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho ja työministeri Jari Lindström esittelivät sinisen tulevaisuuden teemoja Turussa ministeriryhmän kokouksessa.

– Päivämäärää tai paikkaa ei valittu Turun terrori-iskun vuosipäivän perusteella, mutta se on kuitenkin merkittävä tapaus Suomen turvallisuusympäristön muutoksessa. Koko julkishallinnon on tehtävä kaikkensa, että iskut eivät pääse toistumaan, joten sitä kautta meidän esitykset liittyvät tähän iskuun, sanoi sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja, eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho Turussa.

Siniset vaativat budjettineuvotteluissa sataa uutta virkaa puolustusvoimiin. Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) sanoi, että on jo keskustellut, uhannut ja kiristänyt hallituskumppaneita uusien virkojen puolesta. Niinistö muistutti, että edellisen hallituksen aikana puolustusvoimista vähennettiin noin 2400 virkaa ja viime vuosien aikana puolustusvoimista on tullut yhä enemmän valmiusorganisaatio. Niinistön mukaan aliupseeristosta on erityisesti pulaa. Uusista viroista suuri osa, noin puolet tarvittaisiin ilmavoimiin.

Sata uutta virkaa puolustusvoimiin tarkoittaisi 5,8 miljoonaa euroa ensi vuoden budjettiin.

Poliisikoululaisten edut ennalleen

Siniset tavoittelee myös 800 uutta poliisia, mutta useamman vuoden kuluessa. Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä on jo lisää rahaa poliiseille, jotta poliisien määrä pysyy nykyisessä 7200:ssa.

Jo ensi vuoden budjetissa siniset haluaa nostaa poliisiammattikorkeakoulun opintososiaaliset edut ennalleen eli palauttaa opiskelijoiden asunto- ja ruokaedut. Tämän toimen hintalappu olisi noin kaksi miljoonaa euroa.

– Haluamme turvallisuuteen ja kenttätyöhön poliiseja, ei ajatuspoliiseja, Terho sanoi ja viittaisi kokoomuksen alkuviikosta aloittamaan vihapuhetta suitsivaan kampanjaan.

Osatyökykyiset töihin ja Lex Lindström 2

Siniset julkisti Turun kokouksessaan tavoitteensa pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi. Puolue tavoittelee monien muiden puolueiden tavoin 75 prosentin työllisyysastetta ensi vaalikaudella.

Siniset haluaa, että hallitus käynnistäisi budjettineuvotteluissa yli hallituskauden menevän työkykyohjelman valmistelun. Ohjelma pitäisi sisällään pitkäaikaistyöttömän työkyvyn kartoituksen ja polun työelämään, oikealla tavalla toimivat välityömarkkinat.

Työministeri Jari Lindströmin (sin.) mukaan kyse on ennen kaikkea siitä, että ihmiset saadaan oikean palvelun piiriin.

Siniset esittää myös syksyn budjettiriihessä, että hallitus toistaa Lex Lindströmin. Kyse on siitä, että 60-vuotias ja viisi vuotta työttömänä ollut henkilö pääsisi halutessaan tuen piiriin odottamaan siirtymistään vanhuuseläkkeelle. Noin 2000 työtöntä tarttui tähän mahdollisuuteen, kun Lindströmin mukaan nimetty tuki oli ensimmäistä kertaa tarjolla.

Soini hiljaa aikeistaan

Sinisten viiden ministerin ryhmästä jo neljä on ilmoittautunut ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin. Ulkoministeri Timo Soini (sin.) ei ole pukahtanut mitään aikeistaan. Sama hiljaisuus jatkui Turun kokouksessa.

– Olen iloinen ja vapaa mies tekemään päätöksiä. En ole päättänyt ja enkä tiedä koska päätän ja mitä päätän. Maailma on täynnä mahdollisuuksia, minuun törmätään joko meillä tai muualla.

Soinin on arveltu olevan kiinnostuneempi europarlamentin vaaleista kuin eduskuntavaaleista. Hän totesikin, että europarlamentissa on paljon tuttuja ja hyvä sielläkin olisi olla.

Uusimmat