Uutiset Helsinki

Siniset tukee sote -mietinnön valmistumista – rintamakarkureiksi ei ryhdytä viime metreillä

Sinisten ryhmäjohtaja Simon Elo : " Siniset kantaa vastuunsa. Mahdollisuuksia mietinnön valmistumiseksi on. "
Sinisten ryhmäjohtaja Simon Elo ja kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala kertoivat sinisten ylimääräisen ryhmäkokouksen tunnelmista eduskunnassa. Kuva: KIMMO BRANDT

Sinisten eduskuntaryhmä kokoontui ylimääräiseen ryhmäkokoukseen tiistaiaamuna sote-uudistukseen liittyvien erimielisyyksien takia.

– Ryhmän kanta on, että kannatamme sote- ja maakuntauudistusta. Päätimme tukea mietinnön valmistumista sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja pidämme ryhmäkokouksen ennen kuin uudistus tulee täysistunnon käsittelyyn, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo kertoi.

Elo kertoi ryhmä olevan kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkalan kanssa samaa mieltä siitä, että valinnanvapausmalli sisältää ongelmia.

– Ryhmä haluaan, että sosiaali- ja terveysvaliokunta tekee asiasta lopullisen mietinnön, sillä ilman sitä ei ole mitään, mihin ottaa lopullista kantaa. Ministeriöiden antama vastine ratkaisee paljon. Sinisten kuuppa kestää.

Elo arvioi, että jäljellä oleva aika voi riittää mietinnön valmistumiseen, mutta se vaatii joustoa ja venymiskykyä.

– Se vaatii joustoa ja venymistä sosiaali- ja terveysvaliokunnalta ja koko eduskunnalta. Asiatonta jarruttamista ei saa tapahtua sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

Soten valinnanvapautta vastustava Vesa-Matti Saarakkala sanoi ryhmäkokouksen jälkeen, että hän on sitoutunut siihen, että hän istuu lähipäivät sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja edistää mietinnön aikaansaamista.

– Jos valinnanvapaudesta lähdetään äänestämään jossakin vaiheessa prosessia, siihen en ole sitoutunut. Siitä vähintään pidättäydyn. En usko, että siihen päästäänkään. Korjaustarpeet sellaisia, että ei niitä saada tehdyksi. Ymmärrän, että ryhmä haluaa katsoa loppuun asti, jos tästä jotakin tulisi. Vaikeassa paikassa ollaan.

Elon mukaan vastustus sinisissä on saman laajuista kuin kokoomuksessakin. Kokoomuksessa sotea vastustavat Elina Lepomäki ja Susanna
Koski.

– Julkisuudessa on ollut edustajia, jotka ovat ilmaisseet epävarmuutta. Suomi ei voi olla sellainen maa, jossa vain kokoomus voi puhua vapaasti, Elo kommentoi sinisten edustajien kantoja.

Uusimmat