Uutiset

Sinisten Matti Torvinen: ay-liike ja vasemmistopuolueet masinoivat työttömien sähköpostitulvan

Työttömyysturvan aktiivimalli on johtanut sähköpostitulvaan, jossa työttömät hakevat esimerkiksi avustajan töitä suoraan kansanedustajilta. Työttömyysturvan aktiivimalli astuu voimaan vuoden 2018 alussa.

Sinisten kansanedustajan Matti Torvisen mielestä työttömien sähköpostikampanjalla on selkeä poliittinen tarkoitusperä. Hänen mukaansa kysymyksessä on ay-liikkeen, vasemmistoliiton ja Sdp:n hallitusta vastaan masinoima hanke.

-Hyväksyn yhteiskunnallisen kritiikin. Se on ikävää, että sitä käydään näin poliittisin asein. Esimerkiksi vasemmistoliiton Markus Mustajärvi haukkuu aktiivimallia raivoisasti Facebookissa. Hän käy erityisesti Jari Lindströmin ja sinisten kimppuun.

Torvinen hyväksyy sen, että työttömät lähettävät sähköposteja kansanedustajille vapaassa yhteiskunnassa. Lappilainen kansanedustaja on saanut jo satoja työhönottopyyntöjä sähköpostilla työttömiltä. Hän käy kaikki postit lävitse, vaikka sanoma on jokaisessa viestissä samanlainen.

-Tämähän on aktiivimalli. Suomalaiset poliittiset työttömät aktivoituvat lähettämään sähköposteja. Noissa olisi vaikka kuinka paljon kyvykästä porukkaa, jotka voisi palkata, mutta ei minulla ole töitä.

Torvisen mukaan Lapissa on tällä hetkellä työvoimapulaa esimerkiksi ohjelmistopalveluyrityksissä. Ansiosidonnainen työttömyysturva on kuitenkin Suomessa niin korkea, että ihmiset eivät halua lähteä osa-aika- pätkä- ja tuntitöihin pienellä palkalla.

-Ymmärrän kyllä, että jotkut ihmiset eivät yksinkertaisesti ole edes työkykyisiä. Ne ihmiset pitää panna sosiaalipalveluiden piiriin, eikä roikottaa työttömyyskortistossa, Torvinen sanoo.

 

“Kysymys on tiukasta ideologisesta vyörytyksestä”

Vasemmistoliiton lappilainen kansanedustaja Markus Mustajärvi ei ole saanut työhakemuksia työttömiltä sähköpostiinsa. Hänen mukaansa on luonnollista, että poliittinen protesti kohdistuu edustajiin, jotka ovat aktiivimallia kannattaneet.

-Tässä hallituksen aktiivimallissa ei ole mitään järkeä. Kysymys on vain tiukasta ideologisesta vyörytyksestä. Olen erittäin tyytyväinen kansalaisaloitteeseen, jossa tavalliset kansalaiset vastustavat aktiivimallia ihan oikeilla perusteilla.

Mustajärven mukaan hallituksen hyväksymää työttömyysturvan aktiivimallia on kuitenkin hankala kumota kansalaisaloitteella. Hän uskoo, että hallituksen rivit pysyvät suorina, vaikka hallituspuolueiden sisällä on erimielisyyttä aktiivimallin järkevyydestä.

Hän arvioi, että malli voidaan kaataa vasemmistopuolueiden toimesta seuraavassa hallituksessa. Mustajärvi toimi työvoimatoimiston johtajana 1990-luvun laman aikana vaikeimmassa työttömyyskunnassa Sallassa.

-Minä tiedän, mitä on työttömän arki. Meillä on jo olemassa ankarat sanktiot työttömille. Aktiivimalli rankaisee aktiivisia työttömiä kuten ammattikoulusta ja korkeakoulusta vastavalmistunutta nuorta, joka tekee kymmeniä työhakemuksia ja käy useissa työhaastatteluissa, Mustajärvi sanoo.

Sinisten Matti Torviselle Mustajärvi lähettää terveiset, että tietenkin hän vastustaa ankarasti Facebookissa aktiivimallia, kun on tehnyt niin myös eduskunnan suuressa salissa.

 

Posteissa on sama sävel ja juoni

Keskustan kokeneen kansanedustajan Seppo Kääriäisen mukaan työttömien sähköpostikampanja vaikuttaa organisoidulta.

-Kyllä minä vilkaisemalla luen nämä postit. Niissä on sama sävel ja juoni. Somehan mahdollistaa tämän ja monen muunkin toiminnan. Somen kautta tulee kaikenlaisia viestejä, eivätkä ne kaikki ole niin kovin mieltä ylentäviä.

Vuodesta 1987 asti kansanedustajana toiminut Kääriäinen sanoo, että tämäntyyppiset sähköpostikampanjat eivät ole kovin yleisiä. Kysymys ei ole kuitenkaan ainutkertaisesta ilmiöstä.

Kääriäisen mukaan kansalaisilla on tietenkin oikeus lähettää sähköpostia edustajille. Hän kuitenkin perää ihmisiltä arvostelukykyä postia lähetettäessä.

-Ei tästä pidä toisaalta tehdä suurta numeroa. Kyllä tämä kestetään, Kääriäinen vakuuttaa.

 

“Puhelinmyyjistä on huutava pula”

Perussuomalaisten kansanedustajan Tom Packalénin mukaan kansanedustajille masinoidut sähköpostikampanjat ovat nykyään hyvin yleisiä. Esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain käsittely sai aikaan vastaavan sähköpostitulvan.

-Kyllähän se tukkii sähköpostin, mutta tulva-aaltoihin on totuttu. Niitä tulee lähes mistä tahansa asiasta. Ei ole hirveän mukavaa kaivaa muuta sähköpostia viestien seasta.

Packalén ei ymmärrä, miksi työttömien aktiivimallista on noussut niin suuri kohu. Hän ei pidä kohtuuttomana vaatimusta, että työtön tekee kolmen kuukauden aikana 18 tuntia palkkatyötä tai osallistuu TE-toimiston viikon mittaiseen koulutukseen.

Packalén muistuttaa, että yhteiskunta maksaa kuitenkin vastineeksi työttömyysturvan.

-Puhelinmyyjistä on esimerkiksi huutava pula. Minä ainakin tekisin puhelinmyyntiä 18 tuntia, että saisin sen rahan, Packalén sanoo.

Korjattu klo 20.35: Mustajärvi toimi työvoimatoimiston johtajana 1990-luvun laman aikana vaikeimmassa työttömyyskunnassa Sallassa ei Savukoskella.

 

Asiasanat