Uutiset

Sisäministeri Risikko korotetusta terroriuhka-arviosta: "Pitää ottaa vakavasti, mutta elääkin pitää"

Sisäministeri Paula Risikon (kok.) mukaan terrorismin uhka-arvion nostamiseen on Suomessa suhtauduttava vakavasti. Hän kuitenkin kehottaa pitämään pään kylmänä.

-Me viranomaiset teemme kaikkemme. Vakavasti tämä otettava on, mutta elääkin pitää. Ylireagointiin ei ole syytä, Risikko kertoo Lännen Medialle.

Suojelupoliisi (Supo) ilmoitti keskiviikkona nostavansa Suomen terrorismin uhka-arvion neliportaisen asteikon tasolle kaksi eli “kohonnut”.

Samalla Supo otti koko asteikon käyttöön, kun aiemmin uhka-arvio on perustunut pelkkään sanalliseen arviointiin. Suojelupoliisin viestintäpäällikkö Jyri Rantala kommentoi Lännen Medialle Manchesterin terrori-iskun jälkeen (24.5.), ettei asteikkoon ole aiemmin ollut aihetta, koska terroriuhkan historia on maassa niin lyhyt.

Ensimmäistä kertaa terrorismin uhka-arviota on Suomessa nostettu kesällä 2014.

Uuden, keskiviikkona julkaistun uhka-arvion mukaan Suomen profiili radikaali-islamistisessa propagandassa on vahvistunut, ja Suomi nähdään osana Isisin vastaista liittoutumaa.

-Propaganda kehottaa iskuihin Suomessa, uhka-arviossa todetaan.

Siinä lisätään, että yksittäiset toimijat ja pienryhmät, jotka motivoituvat radikaali-islamistisesta propagandasta, ovat merkittävimmät terroriuhkan aiheuttajat Suomessa. Supon tietoon on myös tullut aiempaa vakavampia terrorismiin liittyviä suunnitelmia.

-Suomesta lähteneitä vierastaistelijoita on noussut erityisesti ISILissä merkittäviin asemiin, ja heillä on laaja suhdeverkosto järjestön sisällä, arviossa lisätään.

Sisäministeri Risikon mukaan poliisi ja turvallisuusviranomaiset ovat jo nyt varautuneet sen kaltaisiin terrori-iskuihin, joita on Euroopassa nähty viime vuosien aikana. Suomessa on hänen mukaansa aina suhtauduttu vakavasti terroriuhkien mahdollisuuteen.

-Tällainen yleinen terrorismin uhka on nyt korkeampi kuin koskaan, toteaa Risikko.

Hän kiittelee sitä, että hallituksen puolivälitarkastelussa lisättiin resursseja poliisille, jotta poliisien määrä on saatu pidettyä noin 7 200:ssa.

-Suorituskykyä on nostettu.

Hän nostaa myös esiin sen, että lainsäädäntöä on viime vuosina valmisteltu ennalta ehkäisemään terroriuhkien mahdollisuutta. Risikko toivookin, että parhaillaan lausuntokierroksella oleva tiedustelulainsäädäntö saadaan Suomeen voimaan.

Ministeri arvioi, että uudet tiedustelulait tulevat myös lisäämään turvallisuusviranomaisten mahdollisuuksia puuttua terroriuhkiin entisestään.

Asteikon soveltamista valmistellaan

Uuden, neliportaisen terroriuhka-asteikon tarkoituksena on Supon mukaan antaa entistä selkeämpi kuva Suomeen kohdistuvasta uhkan mahdollisuudesta.

Eri EU-maissa asteikko on ollut käytössä jo useita vuosia. Vastaavankaltainen, joskin erilaisin porrastuksin asteikko on käytössä muun muassa Ruotsissa ja Norjassa.

Risikko kertoo, että kaikki sisäministeriön alaiset turvallisuustoimijat tulevat hyödyntämään asteikkoa omassa toiminnassaan. Sitä, miten asteikkoa tarkkaan ottaen hyödynnetään, valmistellaan ministerin mukaan parhaillaan.

Poliisihallitus tiedotti kuitenkin jo keskiviikkona lisäävänsä poliisin näkyvää työskentelyä. Poliisilaitoksia on myös ohjeistettu kohotetun uhka-arvion vuoksi.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat