Uutiset

Slovakia yrittää testata valtaosan asukkaistaan viikonlopun aikana – jos ei suostu testiin, joutuu karanteeniin 10 päiväksi

Slovakiassa on käynnissä koronaviruksen massatestaus. Kuva: epa08788084
Slovakiassa on käynnissä koronaviruksen massatestaus. Kuva: epa08788084

Slovakiassa yritetään tehdä koronavirustesti suurimmalle osalle asukkaista tänä viikonloppuna. Maassa on Suomen verran asukkaita eli 5,5 miljoonaa.

Testausoperaatiossa on mukana jopa 20 000 terveydenhuoltoalan työntekijää sekä lisäksi sotilaita ja muuta henkilöstöä. Testauspaikkoja on noin 5 000. Kunnianhimoinen suunnitelma on testata neljä viidesosaa yli 10-vuotiaista kansalaisista kahden päivän aikana.

Testi on slovakialaisille ilmainen ja vapaaehtoinen. Ihmiset, jotka eivät mene testiin, joutuvat kuitenkin karanteeniin kymmeneksi päiväksi. Jos eristystä rikkoo, joutuu maksamaan ison sakon.

Negatiivinen testitulos toimii lisäksi passina, kun ulkonaliikkumiskielto alkaa maanantaina.

Slovakian pääministeri Igor Matovic toivoo, että massatestaamisella vältetään tiukat liikkumisrajoitukset.

Viranomaisten mukaan kyseessä on suurin testausoperaatio kyseisen kokoluokan maassa.

Massatestauksessa käytetään pikatestiä

Lauantaina slovakialaisessa mediassa kerrottiin pitkistä jonoista eri testauspaikoilla.

– Emme miettineet kahta kertaa. Olimme heti varmoja, että menemme testiin, vaikka meidän ei tarvitsisi, Katarina Hegerova, 73, sanoi uutistoimisto Reutersille.

Hegerova jonotti miehensä kanssa yli tunnin tihkusateessa testauspaikan ulkopuolella lähellä Trenciniä, joka sijaitsee pääkaupungista Bratislavasta pohjoiseen.

Eri puolilla maata on noin 5 000 testauspaikkaa. Ihmiset jonottivat testiin pääkaupungissa Bratislavassa. Kuva: epa08788102
Eri puolilla maata on noin 5 000 testauspaikkaa. Ihmiset jonottivat testiin pääkaupungissa Bratislavassa. Kuva: epa08788102

Slovakiassa kerrottiin lauantaina 2 573 uudesta tartunnasta. Maassa on ollut pandemian alusta yhteensä 57 664 tartuntaa ja 219 on kuollut covid-19-tautiin.

Massatestauksessa käytetään pikatestiä, joka antaa tuloksen jo puolessa tunnissa. Se on epätarkempi kuin PCR-testi ja voi antaa väärän negatiivisen tuloksen arviolta 30 prosentille.

– Kaikki, jotka haluavat mennä testiin, pääsevät. Älkää menkö paikoille, jossa on pitkiä jonoja, pääministeri Matovic sanoi Facebookissa.

Osittainen liikkumiskielto ”aiheuttaa eripuraa”

Massatestaamista on maassa kritisoitu muun muassa siksi, että se voi antaa mahdollisesti paljon vääriä tuloksia. Arvostelijoihin lukeutuu muun muassa presidentti Zuzana Caputova. Hänen mukaansa testaamista olisi pitänyt miettiä uudelleen sen jälkeen, kun armeijan johto sanoi, että terveydenhuoltohenkilökuntaa ei ollut tarpeeksi operaatioon.

Lisäksi Caputova piti liikkumiskieltoa testaamattomille ”eripuraa aiheuttavana”. Hänen mukaansa kansalaisten luokitteleminen on ”viimeinen asia, jota tarvitsemme nyt”.

Seuraavaa massatestausta suunnitellaan jo viikon päähän, jotta saadaan oikaistua mahdolliset väärät tulokset. Silloin pääsisivät testiin myös he, jotka eivät pääse nyt.

Puolustusministeri Jaro Nad sanoi, että kyseessä on suurin logistinen operaatio sitten maan itsenäistymisen.

– Tartuntatilanne maassamme on pahempi kuin Tshekissä, jota olemme noin kaksi tai kolme viikkoa jäljellä, Nad sanoi BBC:lle.

Tshekissä todettiin torstaina 13 051 uutta tartuntaa. Maassa on kaksi kertaa enemmän asukkaita kuin Slovakiassa. Tshekissä kuolleisuus covid-19-tautiin on ollut EU:n korkein viimeisen parin viikon ajan.

– Ei ole vaihtoehtoa. Joko massatestaus tai tiukat liikkumisrajoitukset, Nad sanoi.

Uusimmat

Näkoislehti

25.11.2020

Fingerpori

comic