Uutiset

Sosiaalityöntekijä ei puhu vaikka haluaisi – Väitöskirja paljastaa sosiaalipalveluiden vaikenemiskulttuurin

Sosiaalityöstä voi ja pitää puhua, sanoo tutkija Laura Tiitinen. Vaikenemisen kulttuuri on alalla kuitenkin vahva.
Tutkija, sosiaalityöntekijä Laura Tiitinen kehottaa päättäjiä ja johtajia olemaan hereillä. "Jos jostain organisaatiosta tai yksiköstä ei tule julki epäkohtia tai kehittämistarpeita, se kertoo luultavasti vain siitä, että viesti ei kulje." Kuva: Jussi Leinonen
Tutkija, sosiaalityöntekijä Laura Tiitinen kehottaa päättäjiä ja johtajia olemaan hereillä. "Jos jostain organisaatiosta tai yksiköstä ei tule julki epäkohtia tai kehittämistarpeita, se kertoo luultavasti vain siitä, että viesti ei kulje." Kuva: Jussi Leinonen

Sosiaalityössä olisi paljon kehitettävää, mutta alalla vallitsee niin voimakas vaikenemisen kulttuuri, että epäkohdat jäävät piiloon. Tämä tulee ilmi YTM Laura Tiitisen väitöskirjasta, joka tarkistetaan lauantaina.

Tiitinen päätyi tutkimaan sosiaalityöntekijöiden sananvapautta, vaikka aluksi ideana oli tarkastella kollegoiden onnistunutta mediavaikuttamista.

– Tiesin, että jotkut onnistuvat siinä. Halusin selvittää, miten he sen tekevät, Tiitinen sanoo.

Varsin äkkiä taustalta paljastui tukku epäonnistuneita yrityksiä ja jopa tahallista vaientamista. Aihe alkoi kiinnostaa. Miksi sosiaalityöntekijät eivät puhu?

– Kaikki kietoutuu jotenkin toisiinsa. Se lähtee siitä, että työntekijät eivät havaitse, mistä voisivat kertoa tai eivät tiedä, kuka viestinnän voisi toteuttaa.

Jos havaitsee epäkohdan ja haluaa siihen puuttua, saattaa joutua erikoiseen valokeilaan työkavereiden keskuudessa.

– Usein kohtaa sellaista, että vau, oletpa rohkea. Eli siinä on jotakin pelkoa tai uhkaa koko ajan, Tiitinen kuvaa.

 

Sosiaalipalveluista puhuminen on väitöstutkimuksen mukaan hyvin jännitteistä. Siksi moni keskustelu jääkin työpaikan kahvipöytään.

– Jos joku päättää olla yhteydessä päättäjiin tai mediaan, koko työyhteisö seuraa, miten tämän yhden tekemisiin reagoidaan. Sen perusteella muodostuu työyhteisön viestintäkulttuuri, Lapin yliopistosta väittelevä Tiitinen sanoo.

Lähijohtajien suhtautuminen mediaviestintään on usein arkailevaa tai jopa vaientavaa. Työntekijöitä ohjataan hiljaisiksi muun muassa pelottelemalla seurauksilla, mitätöimällä puheenaihetta tai kyseenalaistamalla työntekijän osaamista tai terveyttä. Pahimmillaan on annettu varoituksia tai uhattu irtisanomisella.

– Vaientaminen ja hiljaisuus suojelee olemassa olevaa tilaa. Niin tehdään varsinkin, jos organisaatio on ylikuormittunut, Tiitinen sanoo.

Paikoin asetetaan myös viestintäkieltoja. Tiitinen muistuttaa, että tällaiset kiellot ovat perusteettomia. Hänen mukaansa työntekijät kyllä tietävät, mitä asioita vaitiolovelvollisuus koskee.

– Jokaisen sosiaalityöntekijän pitäisi tietää, että työnantaja ei omista hänen sananvapauttaan. Pitää vain muistaa, että ei viesti työnantajansa nimissä vaan sosiaalityöntekijänä.

Tukea viestintäaikeille voi löytää vaikkapa kunnan viestintästrategiasta. Siinä saatetaan mainita, että työntekijöitä kannustetaan avoimeen viestintään. Lisäksi nykyään laki velvoittaa alan työntekijöitä ilmoittamaan epäkohdista.

Tiitinen huomauttaa, että aina keskustelu pitää kuitenkin käydä ensisijaisesti oman organisaation sisällä.

 

Laura Tiitinen työskentelee nykyisin sosiaalityöntekijänä Rovaniemen kaupungilla. "Minusta ei ikinä tule sellaista harmaan tylsää sosiaalityöntekijää", hän päätti jo uransa alussa. Kuva: Jussi Leinonen
Laura Tiitinen työskentelee nykyisin sosiaalityöntekijänä Rovaniemen kaupungilla. “Minusta ei ikinä tule sellaista harmaan tylsää sosiaalityöntekijää”, hän päätti jo uransa alussa. Kuva: Jussi Leinonen

 

Vaikenemisesta on Tiitisen mukaan haittaa asiakkaille eli yhteiskunnassa heikossa asemassa oleville: palveluja ei kehitetä asiakaslähtöisesti ja niistä liikkuu vääriä tietoja. Erityisen ikäviä ovat tilanteet, joissa yhteistyökumppaneilla kuten lääkäreillä tai kouluilla on vääriä luuloja sosiaalityöstä.

– Esimerkiksi lääkäri voi sanoa potilaalle, että ei kannata olla yhteydessä lastensuojeluun, koska silloin viedään lapset. Eihän se niin mene, Laura Tiitinen havainnollistaa.

Yllättäen myös positiivisista asioista vaietaan aktiivisesti, ja se on Tiitisen mukaan jopa perinne.

– Ajatellaan, että hyvä maineviestintä tuo lisää asiakkaita, hän paljastaa.

Tulevaisuudessa Tiitinen toivoo, että lähijohtajat ja päättäjät olisivat kiinnostuneita sosiaalityöntekijöiden havainnoista ja että olisi järjestelmä, jotta viesti kentältä kulkisi päättäjille. Nyt sellainen järjestelmä on hänen tietääkseen vain Helsingissä.

– Julkishallinnossa tulisi herätä siihen, että moninainen viestintä kuuluu demokratiaan.

 

Laura Tiitisen väitöskirja Kamppailu sananvapaudesta: sosiaalialan ammattilaisen toiminta ja valtasuhteet mediavaikuttamisen kentällä tarkastetaan Lapin yliopistossa la 30.3. klo 12.

 

 

Katso video: Laura Tiitinen on tehnyt väitöskirjasta tiedotteen myös lapsille. Tiitinen arvioi, että video on ensimmäinen lapsille suunnattu väitöstiedote Suomessa.

 

Näin toimii vaientaminen

Vallan puutteen esittäminen: “Emme voi tehdä mitään, ei ole muita vaihtoehtoja.”

Vaientava kulttuuri: Viestintäohjeistusta ei ole, pelottelua seurauksilla.

Ahdas viestintähierarkia: Kaikki julkinen kommunikaatio esimiehen tai viestintäyksikön hyväksymänä.

Resurssivalta: Kielletään esim. palaverit tai sähköpostit epäkohtien ratkaisussa.

Rangaistukset: Huomautus, varoitus, työsuhteen päättäminen.

Myös: epäkohtien normalisointia, vähättelyä, uhkailua, mitätöintiä, motiivien tai terveyden kyseenalaistamista.

Uusimmat