Uutiset

Sote rahoitetaan valtion verotuksen kautta

 

Hallituksen sote-uudistus lähtee liikkeelle valtion rahoituksella, eli etenkin keskustan hellimä ajatus maakuntaverosta ei toteudu tällä vaalikaudella.

Sitran johtava asiantuntija Eveliina Huurre pitää ratkaisua hyvänä tässä tilanteessa.

– Se on varmaan tähän vaiheeseen paras mahdollinen linjaus. Tämä on mittava uudistus, joka pitää saada nopeasti eteenpäin.

Huurre vetää Sitrassa toissa vuonna käynnistynyttä sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus –avainaluetta.

– Iso kysymys on se, miten kuntia kannustetaan huolehtimaan, etteivät kansalaiset joudu sote-palveluiden piiriin, kun valtio rahoittaa jatkossa palvelut ja maksaa ne suoraan maakunnille. Tiedän, että tätä pohditaankin jo.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tarvetta voidaan vähentää muun muassa ennaltaehkäisevillä palveluilla, jotka jäävät sote-uudistuksen jälkeenkin kuntien tehtäväksi. Kunnat huolehtivat hallituksen linjausten mukaan jatkossakin muun muassa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä, sekä liikunnan, kulttuurin ja vapaa-ajan palveluista.

Huurteen mukaan ratkaisumahdollisuuksia on useita. Sote-verosta pieni osa voitaisiin esimerkiksi osoittaa kunnille niin, että kunnat maksaisivat sote-palveluista maakunnalleen käytön mukaan. Toinen vaihtoehto voisi olla vaikkapa korvamerkitty raha ennaltaehkäiseviin palveluihin.

– Lempilauseeni on, että hyvinvointi luodaan soten ulkopuolella. Esimerkiksi lapset voi hyvin, kun on koulua, kirjastoa ja harrastusmahdollisuuksia, Huurre kuvailee.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) mukaan sote-rahoitus toteutetaan valtion verotuksen kautta niin, että kokonaisveroaste ei nouse, eikä verotuksen progressio kiristy kenelläkään. Sote-rahoituksen varat kannetaan valtion verotuksessa muuttamalla ansiotuloverojen veroasteikkoja ja vähennyksiä. Samalla kunnallisverotus kevenee.

Vaikka hallitus hylkäsi maakuntaverotuksen sote-uudistuksen yhteydessä, maakunnallisen verotuksen toteutettavuudesta käynnistetään jatkoselvitys vielä tällä vaalikaudella.

Henripekka Kallio

 

Asiasanat

Näkoislehti

26.9.2020

Fingerpori

comic