Uutiset

Sote sotkee kaikkien aikatauluja. Edustajilla on päällekkäisiä valiokuntakokouksia.

Eduskunnassa käy kova sutina soten takia.

Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari (sd.) vahvistaa, että soten käsittely häiritsee eduskunnan työtä.

-Edustajat eivät voi keskittyä ja värinä soten aikataulun ympärillä sotkee muiden asioiden käsittelyä mukaan lukien tiedustelulait. Edustajat joutuvat istumaan valiokunnissa päällekkäisin aikatauluin.

Hallitus yrittää viedä tiedustelulait läpi nopeutetussa säätämisjärjestyksessä tällä vaalikaudella. Se vaatii määräenemmistöä, joten sdp:n kanta on odotettu.

Toisaalta on puhuttu, että jos lakipaketti jää lepäämään vaalien yli, ja jos jokin terrori-isku uhkaa, niin syyttävä sormi osoittaa sdp:tä.

Jarrumiehen penkki turhaa

Kari sanoo, ettei heitä kannata istuttaa jarrumiehen penkille.

-Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että olemme tuoneet hallituksen esitykseen paljon lisäarvoa. Jos perusteltuja vaatimuksiamme ei huomioida, niin joudumme arvioimaan asiaa uudelleen.

Karin mukaan lain pitää olla sellainen, että kansalaiset voivat luottaa siihen, ja että heitä valvovaa organisaatiota valvotaan riittävästi.

-Siksi suojelupoliisia pitää valvoa parlamentaarisesti kokonaisuudessaan, ei vain sen tekemiä tiedustelutehtäviä.

Lisäksi puolue vaatii muun muassa valvonnan resursseihin lisäpanoksia.

Tavaratalosta riittäisi otettavaa

Suomalaiset sotilaat ovat kovaa valuuttaa; heitä halutaan vähän sinne sun tänne.

Viimeisimpänä esimerkkinä ovat Ranskan presidentti Emmanuel Macronin haaveilemat interventiojoukot, joihin on myöhemmin pyydetty suomalaisia ja ruotsalaisia mukaan.

Puolustusvoimissa valmistellaan parhaillaan sotilaallista arviota siitä, mitä hanke tarkoittaisi Suomelle, ja miten paljon siitä tulisi kustannuksia.

Suomi kuuluu jo Naton nopean toiminnan joukkoihin sekä EU:n taisteluosastoihin, joille ei ole vielä kertaakaan löytynyt käyttöä.

Kari panisi jäitä hattuun.

Hän kysyy, onko harjoitus- ja monikansallinen yhteistyö sirpaloitumassa jo liian pieniin siivuihin.

-Erilaisia aloitteita kansainvälisestä puolustusyhteistyöstä ilmaantuu toisensa perään. Lisäksi jäsenmailla on kahdenvälisiä yhteistyömuotoja, joita on lisätty koko ajan. Pitäisi pohtia, ovatko resurssimme oikeissa koreissa.

Kari haluaa, että nyt tehdään kokonaisarvio siitä, missä Suomen kannattaa olla mukana, ja missä ei.

-Emme voi edetä niitä, että Suomi valitsee puolustuspolitiikan tavaratalon jokaisesta hyllystä itselleen jotakin. Siihen ei ole varaa.

Rahasta taas tulossa pulaa

Kari huomauttaa, että vaikka viime vaalikaudella parlamentaarinen ryhmä linjasi lisää rahaa puolustusvoimille, niin rahasta tulee jälleen pulaa.

Tämä näkyy vuosien 2019-2022 julkisen talouden suunnitelmassa.

-Isoja aukkoja on syntymässä rahoitukseen. Yksi syy on nopeasti kallistuva materiaali. Jos eurooppalainen turvallisuustaso säilyy nykytasolla, tai jos valmiutta joudutaan edelleen tehostamaan, niin silloin toiminnan tarpeen ja rahoituksen välille syntyy valtava kuilu.

Rahan tarve esimerkiksi maavoimien ylläpitohankintoihin ja kansainväliseen yhteistyöhön kulkee erillään tulevasta suurhankkeesta eli uusista hävittäjistä.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic