Uutiset

Sote-uudistuksen aikataulusta pidetään kiinni, mutta lomien lykkäämisen on varauduttu – "Ensin työt, sitten lomat"

Eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.) pitää kiinni siitä, että sote- ja maakuntauudistukseen liittyvät lakipaketit valmistuvat ajallaan.

-Tavoite on se, että lakipaketti viedään eduskunnassa eteenpäin laatukylki edellä ja aikataulussa pysytään, Risikko sanoi.

Uudistukseen liittyvän lakipaketin lopullinen aikataulu selviää sen jälkeen kun perustuslakivaliokunta on antanut oman lausuntonsa.

Perjantaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa Risikko korosti sitä, ettei puhemiesneuvosto voi vaikuttaa valiokuntien aikatauluun. Valiokunnat toimivat itsenäisesti, eikä puhemiesneuvosto voi ohjeistaa valiokuntia esimerkiksi aikataulujen suhteen.

Sosiaali– ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) ilmoitti toukokuun alussa, että valiokunta ottaa kahden viikon aikalisän sote-uudistuksen käsittelyssä.

Hän arvioi silloin, että valinnanvapauteen liittyvät lait annettaisiin eduskunnan juhannuksen jälkeisellä viikolla.

Tämä tarkoittaisi sitä, että ratkaisevat äänestykset olisivat 1.-3. heinäkuuta. Jos aikataulut venyvät tästäkin, myös siihen Risikon mukaan on varauduttu.

-Niin kauan kuin työtä piisaa, me olemme varustautuneet. Täältä pitää tulla hyviä lakeja, joita ei paikkailla seuraavana vuonna. Ensin työt, sitten lomat, Risikko sanoi.

Risikko luottaa valiokuntien työhön

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajaa Krista Kiurua on epäilty siitä, että hän jarruttaisi asioiden käsittelyä valiokunnassa. Eduskunnan kyselytunnilla Kiuru pyysi, että valiokunta saisi työrauhan.

Risikko ei kommentoi valiokuntien työskentelyä, mutta pitää valitettavana, että tällaisia puheita on ilmassa.

-On valitettavaa, että tällaisia tietoja joudumme lukemaan. Minä luotan valiokuntaväkeen ja uskon, että asia viedään asiallisesti eteenpäin, eduskunnan puhemies totesi.

Eduskunnan puhemiesneuvosto käsittelee sote- ja maakuntauudistukseen liittyviä aikataulua ensi viikon tiistain kokouksessa.

Puhemiesneuvosto kuulee viikoittain myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan, hallintovaliokunnan ja perutuslakivaliokunnan puheenjohtajia.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic