Uutiset

Sotea urakoivilla kansanedustajilla ei ole virallista kesälomaa – istuntotauko on alkanut viime vuosina yleensä kesäkuun lopussa

Sote-lakien käsittelyn venyminen on nostanut esiin myös kansanedustajien kevätistuntokauden jatkamisen, joka tarkoittaisi kansanedustajien kesätauolle pääsyn siirtymistä.

Eduskunnan pääsihteerin Maija-Leena Paavolan mukaan kansanedustajan pesti on luottamustoimi, josta ei pidetä virallista kesälomaa, vaan loman sijasta puhutaan istuntotauosta.

Istuntojen ajankohdasta päättää eduskunnan puhemiesneuvosto.

Paavola tähdentää, että eduskunnan istuntotyö jatkuu puhemiesneuvoston päätöksellä niin kauan kuin tähän on tarvetta.

-Nyt istuntovarauksia on tehty heinäkuun ensimmäiselle viikolle saakka, ja istunnot jatkuvat ainakin juhannuksen jälkeiselle viikolle, hän selvittää.

Myös maakunta- ja sote-uudistuksen projektinjohtaja Päivi Nerg korosti Lännen Medialle maanantaina, että eduskunta päättää, miten pitkään se istuu.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) totesi valiokunnan ja eduskunnan sote-työskentelyyn liittyen, ettei hänellä ole muuta ohjelma heinäkuuksi (HS 4.6.).

Puhemiesneuvosto tullee tällä viikolla keskustelemaan sote-käsittelyn aikataulusta sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

Harvinaista urakointia

Kansanedustajien urakointi Arkadianmäellä heinäkuussa olisi viime vuosien mittapuun mukaan harvinaista, sillä istunnot ovat loppuneet kesäksi yleensä juhannuksena tai viimeistään kesäkuun lopussa.

Eduskunnan syysistuntokausi alkaa kesän jälkeen näillä näkymin tiistaina 4. syyskuuta.

-Puhemiesneuvosto voi tehdä aikatauluun muutoksia.

Ensi keväänä eduskunta istuu eduskuntavaalien vuoksi niin sanotut pitkät valtiopäivät eli aloittaa joulun jälkeen 8. tammikuuta ja jatkaa 15. maaliskuuta 2019 saakka, jolloin eduskunta jää vaalitauolle.

Kesän istuntotauon lisäksi kansanedustajilla on muutoin tällä vaalikaudella ollut normaali istuntotauko joulusta helmikuun alkuun.

Eduskuntavaalit järjestetään 14. huhtikuuta 2019.

Asiasanat

Uusimmat