Uutiset

Stuk: Fennovoiman turvallisuuskulttuurissa ei muutoksia — "Yhtiö perustelee päätöksiä vasta jälkikäteen"

Fennovoima on siirtämässä yhä enemmän laitoshanketta valmistelevia toimintojaan Pyhäjoelle. Stukin mukaan muutos voi muiden ydinvoimahankkeiden perusteella aiheuttaa ongelmia organisaatiossa.

Pyhäjoelle ydinvoimalaa valmistelevan Fennovoiman johtamis- ja turvallisuuskulttuurissa ei ole tapahtunut käännettä parempaan. Näin toteaa Säteilyturvakeskus (Stuk) tuoreessa valvontaraportissaan ja ilmaisee samalla olevansa asiasta edelleen huolissaan.

– Turvallisuuskulttuurin tilassa ei ole tapahtunut oleellista muutosta, Stuk summaa.

Tällä viitataan VTT:n noin vuosi sitten tekemään selvitykseen, joka toi Fennovoiman ja laitostoimittajan turvallisuuskulttuurien ongelmat alun perin esille.

Stukin raportti koskee Hanhikivi 1 -projektin rakentamislupahakemuksen aikaista valvontaa, josta raportoidaan kolmesti vuodessa. Nyt on kyse touko-elokuun valvonnasta. Fennovoiman johtamiseen ja organisaation toimintaan keskittyneet tarkastukset ulottuvat turvallisuusasioiden käsittelystä henkilöstöhallintoon.

Stukin mukaan yhtiö tekee hankkeessa päätöksiä, joita perustellaan vasta jälkikäteen.

– Johto ei ole huomioinut päätöksenteon yhteydessä joitain merkittäviä asioita, kuten laitoksen 60 vuoden käyttöikään liittyviä kysymyksiä, Stuk toteaa.

Säteilyviranomainen huomauttaa, että Fennovoiman on selvitettävä muun muassa se, onko vakavien reaktorionnettomuuksien hallintastrategia tehty asianmukaisesti. Lisäksi yhtiön on varmistuttava siitä, että turvallisuuden kannalta merkittäviä tehtäviä hoitavien henkilöiden osaamista ja pätevyyttä voidaan seurata.

Stuk kiinnittää lisäksi huomiota Fennnovoiman aikeisiin siirtää toimintojaan Pyhäjoen laitospaikalle, mitä se pitää merkittävänä organisaatioon vaikuttavana muutoksena. Tästä edellytetään tehtäväksi riippumatonta arviointia.

Fennovoimasta on syksyn aikana lähtenyt sekä tekniikkajohtaja että viestintäjohtaja. Yhtiön mukaan kyse on kuitenkin luonnollisesta vaihtuvuudesta eikä niin sanotusta aivovuodosta.

Stuk tarkasti myös laitoksen pääsuunnittelijan, venäläisen JSC Atomproektin johtamista ja toimintaa. Raportin mukaan yhtiö muuttaa toimintaansa hitaasti. Tarkastuksissa havaittiin, ettei edes kaikkia vuonna 2015 annettuja vaatimuksia ole vielä täytetty.

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic