Uutiset

Sudanin pitkäaikainen presidentti kotiarestissa – kaikki poliittiset vangit vapaaksi

Sudanin pääkaupungissa Khartumissa mielenosoittajat vaativat presidentti Omar al-Bashirin syrjäyttämistä. Osa kaduille suunnanneista ihmisistä on juhlatunnelmissa. Kuva: STR
Sudanin pääkaupungissa Khartumissa mielenosoittajat vaativat presidentti Omar al-Bashirin syrjäyttämistä. Osa kaduille suunnanneista ihmisistä on juhlatunnelmissa. Kuva: STR

Sudanissa presidentti Omar al-Bashir joutui kotiarestiin kuukausia kestäneiden protestien päätteeksi torstaina.

Uutistoimisto Reutersin ja CNN:n lähteiden mukaan maan armeija pakotti al-Bashirin, 75, luopumaan vallasta maan pääkaupungissa Khartumissa.

Al-Bashir on hallinnut 40 miljoonan asukkaan Sudania kolmekymmentä vuotta.

Suunnitelmissa on muodostaa sotilaskomitea, joka hallitsisi maata siirtymäajan.

Armeijan joukkoja on siirretty puolustusministeriön lisäksi pääteille ja silloille pääkaupungissa.

Lisäksi maan turvallisuuspalvelu ilmoitti, että kaikki poliittiset vangit eri puolilla maata vapautetaan.

Armeija on luvannut julkistaa lausunnon. Valtion radiossa soitetaan toistaiseksi vain marssimusiikkia.

Tuhansia ihmisiä on liittynyt hallituksen vastaiseen protestiin puolustusministeriön eteen. Lisäksi ihmisiä on mennyt kaduille myös Khartumin keskustassa.

– Näen kaikkien ihmisten Sudanissa iloitsevan diktaattorin lopusta. Tuntuu kuin koko Khartum olisi täällä. Ihmiset ovat iloisia, he juhlivat ja itkevät, kertoi mielenosoituksessa mukana oleva Yassir Hohle BBC:lle.

Khartumissa kuukausia jatkuneet hallituksen vastaiset protestit muuttuivat viime viikonloppuna, kun hallituksen turvallisuusjoukot yrittivät hajottaa mielenosoituksia ja useita ihmisiä kuoli.

Mielenosoittajat hakeutuivat puolustusministeriön edustalle, jossa armeijan sotilaat alkoivat tarjota turvaa heille.

Sudanin pääprotestiryhmä on ilmoittanut, että se hyväksyy ainoastaan siirtymäajan siviilihallituksen, joka koostuu opposition edustajia, ei sotilaiden hallintoa.

Kuka Omar al-Bashir?

Omar al-Bashir nousi valtaan vuonna 1989, kun hän johti vallankaappausta silloista pääministeriä Sadiq al-Mahdia vastaan.

Al-Bashir hajotti paitsi hallituksen, myös poliittiset puolueet ja ammattiliitot.

Seuraavana vuonna häntä vastaan tehtiin vallankaappaus. Presidentti määräsi myöhemmin kaappaukseen liitetyt yli 30 sotilasta ja poliisia teloitettavaksi.

Vuonna 1993 al-Bashir palautti maahan nimellisen siviilihallinnon. Kolme vuotta myöhemmin käydyissä vaaleissa hän vei 75 prosentin äänisaaliin.

Länsi-Sudanin Darfurissa alkoivat väkivaltaisuudet vuonna 2003. Al-Bashiria arvosteltiin siitä, että hän ei pysäyttänyt hallitukselle uskollisia janjaweed-taistelijoita, jotka tekivät murhia ja raiskauksia Darfurissa.

Konfliktin vuoksi noin kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut lähtemään kodeistaan ja yli 200 000 miljoonaa ihmistä on kuollut.

Vuonna 2008 kansainvälinen rikostuomioistuin nosti syytteet al-Bashiria vastaan sotarikoksista Darfurissa. Häntä ei ole kuitenkaan saatu oikeuteen eteen Hollannin Haagiin.

Viimeisissä presidentinvaaleissa vuonna 2015 al-Bashir sai yli 94 prosenttia äänistä. Monet oppositioryhmät kuitenkin boikotoivat vaaleja.

Sudan jakautui kahteen maahan heinäkuussa 2011 sen jälkeen, kun Etelä-Sudan äänesti itsenäisyyden puolesta.

Kaksi pohjoisen ja etelän välistä sisällissotaa veivät 1,5 miljoonan ihmisen hengen.

Uusimmat