Uutiset

Sukupolvet vaihtuvat ennätystahtiin työnantajaliitoissa – digiajan valttikortit ovat nyt nuorempien käsissä

Valta vaihtuu nyt toden teolla työnantajien etujärjestöissä.

Käynnissä on ennennäkemätön sukupolvenvaihdos, sillä ainakin seitsemän ison järjestön toimitusjohtaja vaihtuu tai on hiljattain vaihtunut.

Kyseessä ei ole ihan pieni asia, sillä työnantajajärjestöillä on yhä paljon valtaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Jäsenyrityksissä työskentelee satojatuhansia suomalaisia. Työntekijäliitoissa vastaavaa sukupolvenvaihdosta ei ole tällä hetkellä käynnissä.

Suurimpana syynä vaihdoksiin ovat eläköitymiset. 1950-luvulla syntyneet tulevat eläkeikään ja lopettelevat työuriaan. On merkille pantavaa, että moni järjestöpomo haluaa kuitenkin jatkaa työskentelyä jollakin tavalla, esimerkiksi hallituksissa.

Sukupolvenvaihdos on käynnissä Palvelualojen työnantajat Paltassa, Kaupan Liitossa, Teknologiateollisuudessa, Kemianteollisuudessa, Energiateollisuudessa, Rakennusteollisuudessa ja Elintarviketeollisuudessa.

Muutostahti ei hiljene

Digitalisaatio jatkuu kiivaana kaikilla toimialoilla. Sitä korostavat palvelualojen, kaupan ja teknologiateollisuuden väistyvät toimitusjohtajat.

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n toimitusjohtaja Riitta Varpe korostaa, että palvelualojen toimintaympäristö on muuttunut jo vuosia, joten hänkin on ehtinyt mukaan teknologian ja digitalisaation pyörteisiin.

-Muutostahti ei ainakaan hiljene, Varpe uskoo.

Digitalisaatioon iso muutos myös kaupan alalla.

-Niin iso, ettei sen merkitystä vielä ymmärretä yhteiskunnassa. Kaupassa se vaikuttaa toimitusketjuihin, prosesseihin, työn tekemiseen, työpaikkoihin, asiantuntijoihin ja asiakaskokemukseen, Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala korostaa.

Kaupan alalla digitalisaatio näkyy siinä, että vaikka liikevaihdot yrityksissä kasvavat, työntekijöiden määrä laskee. Tämä on näkynyt muutaman vuoden ajan.

Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jorma Turunen näkee mahdollisena, että digitalisaation ja robotisaation myötä hyvin pärjäävien ja huonosti pärjäävien yritysten ero vain kasvaa.

Hän on seurannut teknologiateollisuuden murrosta kahdeksan vuotta. Vuonna 1956 syntynyt ja nyt 61-vuotias Turunen jää kesällä pois, mutta ei eläkkeelle. Hän lähtee jatko-opiskelemaan ja ottaa lisää pk-yritysten hallituspaikkoja

Eläkkeelle 63-vuotiaana

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n toimitusjohtaja Riitta Varpe ja Kaupan Liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala ovat molemmat syntyneet 1955. He jäävät eläkkeelle tänä vuonna 63-vuotiaina.

-Jään viralliselle vanhuuseläkkeelle 15. kesäkuuta, eli eläkeikäni tulee täyteen. Olen silti yhä työkykyinen ja työhaluinen ja tulen tekemään töitä, mutta hiukan toisessa muodossa, Varpe paljastaa.

Juhani Pekkala jää eläkkeelle vuoden lopussa, jolloin hänellä on ikää 63 vuotta ja 3 kuukautta. Työn tekemistä hän ei lopeta kokonaan vaan jatkaa projekteissa tai hallituksissa, jos sopivia tulee vastaan.

Monella seuraaja jo selvillä

Monella lähtevällä työnantajajohtajalla on seuraaja jo selvillä.

Riitta Varpen paikalla aloitti maaliskuun alussa Paltan entinen varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto, 45. Jorma Turusen seuraajana aloittaa heinäkuussa Jaakko Hirvola, 58. Juhani Pekkalan seuraajaa haetaan parhaillaan.

Kemianteollisuus ry:n uuden toimitusjohtajan nimi on selvillä parin viikon sisällä. Nykyinen toimitusjohtaja Timo Leppä ilmoitti tammikuussa, että luopuu tehtävästään ensi syksyyn mennessä.

Energiateollisuus ry:n, Rakennusteollisuus RT:n ja Elintarviketeollisuusliiton johtajat ovat vaihtuneet hiljattain.

Rakennusteollisuudessa uutena toimitusjohtajana aloitti viime marraskuussa Aleksi Randell, joka on syntynyt 1975.

 

Asiasanat

Uusimmat