Lounais-Häme Uutiset

Sukuselvitykset voi saada pian yhdeltä luukulta – helpottaa perukirjaa varten tilattavien asiakirjojen saantia

Pilotointi on alkanut Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä. Koko maan käytössä sähköinen järjestelmä on vuoteen 2022 mennessä.
Erilaisten asiakirjojen hankkiminen on läheisen kuoleman jälkeen omaisille työlästä surun keskellä. "Yhden luukun periaate" helpottaa sukuselvitysten hankintaa.

Muun muassa perukirjoja varten tarvittavien sukuselvitysten hankkiminen helpottuu lähitulevaisuudessa.

Evankelisluterilaisen kirkon Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän keskusrekisterissä pilotoidaan parhaillaan kirkon jäsentietojärjestelmän uutta toiminnallisuutta KirDiä, jonka avulla perunkirjoituksiin tarvittavat sukuselvitykset saadaan tehtyä valtakunnallisesti yhdessä paikassa.

Muutos on merkittävä, sillä tähän asti edesmenneen sukulaisen sukuselvitykset on pitänyt tilata erikseen jokaisesta seurakunnasta, jossa vainaja on ollut kirjoilla.

– Tavoitteena on, että vainajasta saadaan ”yhden luukun periaatteella” samasta paikasta kaikki sukuselvitykseen tarvittavat todistukset. Vielä toistaiseksi muualla kuin pilotti-seurakuntayhtymässä niitä on pyydettävä vainajan jokaisesta asuinseurakunnasta, rekisterijohtaja Sanna Heickell kirkkohallituksesta sanoo.

Kirkkohallituksen oman arvion mukaan käytäntö on voimassa koko maassa vuoteen 2022 mennessä.

– Valtakunnallisuus edellyttää, että kaikki kirkonkirjamateriaali on digitoitu ja kaikkien seurakuntien sekä seurakuntayhtymien ja keskusrekisterien nähtävillä ja käytettävissä jäsentietojärjestelmässä. Tavoitteena on, että digitointi on valmista vuoteen 2022 mennessä, jonka jälkeen edellytykset valtakunnalliselle sukuselvityspalvelulle olisi olemassa, Heickell sanoo Lännen Medialle.

Lue lisää: Ihmislaji sai alkunsa Afrikassa – olemme kaikki maahanmuuttajien jälkeläisiä

Pilotointi menossa Turussa

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymästä saadut kokemukset ovat olleet myönteisiä.

– Palaute on ollut yksinomaan myönteistä. Perunkirjoituksia varten asiakirjoja tilaavat henkilöt ovat olleet tyytyväisiä ja helpottuneita, kun todistuksia ei tarvitse monesta paikasta. Omaisille tämä on suuri helpotus läheisen kuolemaan liittyvän surun keskellä, keskusrekisterin hoitaja Salla Tenkanen Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymästä sanoo.

Sukuselvityksiä tehdään vuosittain kymmeniä tuhansia

Sukuselvityksiä tehdään kirkossa vuosittain tuhansittain. Vuonna 2017 sukuselvitystilausten lukumäärä oli Helsingissä 30 000, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä 5 700, Tampereella 5 200, Kuopiossa 5 000 ja Oulussa 4 000.

KirDi tarkoittaa kirkonkirjojen digitointia. KirDi on osa kirkon jäsentietorekisteriä Kirjuria, josta saadaan muun muassa kirkkoon kuuluville ja kuuluneille virkatodistukset ja sukuselvitykset.

 

Korjattu klo 18.03: Perukirja muotoon perunkirja.

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic