Uutiset

Suomalainen Karolina Kivimäki sai jo AstraZenecan koronarokotteen Lontoossa – "Käsivarsi on hieman arka, ja tuli lievää päänsärkyä, siinä kaikki"

Britanniassa moni suomalainen on jo rokotettu ja nimenomaan AstraZenecan piikillä. Suomi-Seura ry on saanut useita yhteydenottoja ulkomailla asuvien suomalaisten koronarokotuksista. Suomen kansalaisia asuu maailmalla noin 300 000.
Turusta lähtöisin oleva Karolina Kivimäki sai pari päivää sitten AstraZenecan ensimmäisen rokotteen Lontoossa. Kuva: Karolina Kivimäen albumi
Turusta lähtöisin oleva Karolina Kivimäki sai pari päivää sitten AstraZenecan ensimmäisen rokotteen Lontoossa. Kuva: Karolina Kivimäen albumi

Monet Britanniassa asuvat suomalaiset ovat jo saaneet koronarokotteen ensimmäisen annoksen. Useille on annettu AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston rokote, jota ei EU-maissa vielä käytetä.

EU:n lääkeviraston odotetaan käsittelevän AstraZenecan rokotteen myyntilupaa lähipäivinä. Rokotetta on Suomessa kuvailtu ”kansanrokotteeksi”.

Brittiläinen AstraZeneca ilmoitti kuitenkin perjantaina, että se pystyy toimittamaan rokotettaan 60 prosenttia aiottua vähemmän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Vielä ei tiedetä, miten paljon tämä vaikuttaa Suomen joukkorokotuksiin.

Suomalaiset UK:ssa -Facebook-ryhmässä suomalaiset kertovat, että Britanniassa on alettu rokottaa jo yli 70-vuotiaita, tai että kutsu rokotukseen on juuri saapunut itselle.

Suomalaisia hoitajia, lääkäreitä, sosiaalialan työntekijöitä ja muuta terveydenhuollon henkilökuntaa on rokotettu kattavasti ikään katsomatta.

”Olin jo kovasti odottanut, että saan rokotuksen”

Turusta lähtöisin oleva Karolina Kivimäki sai torstaina AstraZenecan ensimmäisen rokotteen Lontoossa. Hän työskentelee vapaaehtoisena Englannin kansanterveyshuollossa ja aloitti vasta sen rokotuskeskuksessa.

– Kaikki vapaaehtoiset työntekijät saavat rokotuksen, koska olemme työmme puolesta riskiryhmässä.

Kivimäki lähti opiskelemaan Lontooseen vuonna 1995 ja on asunut maassa siitä lähtien. Kun koronasulku viime vuonna alkoi, freelance-toimittaja Kivimäki alkoi työskennellä vapaaehtoisena suojaustarvikkeiden pakkauskeskuksessa.

– Olin jo kovasti odottanut, että saan rokotuksen. Tuli yllätyksenä, kun minut valittiin rokotuskeskukseen vapaaehtoiseksi. Roolini on kirjata ihmiset sisään ja ottaa lämpö, eli joudun lähikosketukseen monen kanssa.

Kivimäki kertoo, että monet hänen ystävistään ovat vielä epäileviä rokotuksesta. Hän toivoo antavansa positiivisen esimerkin, että siitä selviää ilman pahoja sivuvaikutuksia.

– Käsivarsi on hieman arka pistoskohdasta, ja tuli lievää päänsärkyä, siinä kaikki. Kakkosrokotus on maaliskuussa.

Suomalaisopiskelija saa rokotteen keskiviikkona

Oulusta kotoisin oleva Hanna Purves on syöpätautien erikoissairaanhoitaja Nottinghamissa. Hän sai ensimmäisen AstraZenecan rokotteen noin kaksi viikkoa sitten. Toinen annos pistetään 23. maaliskuuta.

– Sivuvaikutuksena tunsin käsivarren arkuutta, joka on nyt mennyt ohi.

Purves on asunut Englannissa vuodesta 1996 ja ollut National Health Servicen sairaanhoitajana pitkään.

– Olen nyt itse kouluttautumassa rokottajaksi.

Tampereelta kotoisin oleva 21-vuotias opiskelija Ida Eerola kertoo, että saa rokotuksen Lontoossa nyt keskiviikkona.

Hän käyttää immuunipuolustusta heikentävää lääkitystä ja on tyytyväinen, että rokoteaika tuli näin pian.

Eerola on opiskellut vuodesta 2019 lähtien Lontoossa politiikkaa, filosofiaa ja taloustiedettä.

Ulkosuomalaiset kuuluvat asuinmaansa sosiaaliturvan piiriin

Ulkosuomalaisten asiantuntija- ja etujärjestö Suomi-Seura ry on saanut useita yhteydenottoja ulkomailla asuvien suomalaisten rokotuksista. Suomen kansalaisia asuu maailmalla noin 300 000.

– Tällä hetkellä vain Suomen sosiaaliturvan piiriin kuuluva on oikeutettu saamaan koronarokotteen Suomessa. Ulkosuomalaiset kuuluvat asuinmaansa sosiaaliturvan piiriin, Suomi-Seuran toiminnanjohtaja Tina Strandberg toteaa.

– Suomen terveysturvallisuuden kannalta olisi varmasti paras, jos kaikki Suomessa oleskelevat, jotka rokotuksen haluavat, voisivat sen saada täällä. Moni ulkosuomalainen on tullut tänne etätöihin tai ei ole päässyt palaamaan asuinmaahansa.

Suomi-Seuran viranomaisilta saaman tiedon mukaan ulkomailla pysyvästi asuvien Suomen kansalaisten mahdollisuus saada rokote Suomessa on harkinnassa.

Uusimmat

Fingerpori

comic