Uutiset

Suomalainen piileksi Las Vegasin ampujaa Mandalay-hotellin salissa: "ihmiset kaivoivat aseita esiin"

Suomalaisen Sina Hentusen työmatka Las Vegasiin sai karmean käänteen sunnuntai-iltana paikallista aikaa, kun 64-vuotias nevadalaismies Stephen Paddock alkoi tulittaa ulkona juhlinutta konserttiyleisöä korkealta hotellihuoneensa ikkunasta.

Hentunen oli samaan aikaan samaisen Mandalay Bay -hotellin teatterisalissa seuraamassa Cirque du Soleil -ryhmän esitystä. Yhtäkkiä esirippu suljettiin, valot syttyivät ja salissa kuulutettiin, että esitys on keskeytetty, koska tilanne hotellin kasinolla vaatii tarkkailua.

Kukaan ei siinä vaiheessa tiennyt, mitä oli tapahtumassa – ei etenkään sitä, että meneillään oli Yhdysvaltojen lähihistorian pahin ampumismurha, jossa kuolisi 59 ihmistä ja noin 500 muuta loukkaantuisi.

Hentunen vietti lukitussa salissa lopulta viisi tuntia.

Evakuoinnin aikana yleisöstä muutama ilmoitti teatterisalissa vartioiville poliiseille, että heillä on ase mukana ja että he ovat valmiita auttamaan paikalla olevaa poliisia, mikäli tarvetta on. Poliisin vastaus oli pysäyttävä:

– Jokainen, joka ottaa aseensa esille, ammutaan!

Viisi epätietoista tuntia lukitussa teatterisalissa

Viiden tunnin odottamisen jälkeen teatterisali avattiin, ja yleisö pääsi yhteiskuljetuksella Las Vegasin yliopiston urheilukentälle järjestetylle kokoontumispaikalle, jossa oli muun muassa kriisihoitoa sitä tarvitseville.

– Aluksi, kun esitys keskeytettiin, ajattelin, että ehkä roskakori on syttynyt tuleen tai kasinolla on ryöstö. Pian ihmiset salissa kaivoivat puhelimiaan esille ja säikähtivät huomatessaan, että kasinolla ammutaan, Hentunen kertoo kokemuksestaan puhelimitse Lännen Medialle.

Liikkeellä oli ensimmäisen tunnin aikana paljon väärää tietoa. Huhuttiin muun muassa, että kasinoistaan ja huvipaikoistaan tunnetulla Las Vegasin pääkadulla, The Stripillä, ammutaan, ja että ampujia on useita.

“Poliisit olivat ammattitaitoisia ja aseistettuja”

Esityksen keskeytyessä teatterisalin uloskäynteihin ilmaantui pian täysautomaattiaseita kantavia poliiseja. Hentusen arvion mukaan heitä oli illan aikana salissa vaihtelevasti viidestätoista kolmeenkymmeneen. Aseistautuneen virkavallan läsnäolo rauhoitti piilossa olijoita.

Vain kerran kauhu iski selkäpiihin.

– Jossain vaiheessa ensimmäinen tunnin aikana poliisi huusi, että kaikkien pitää mennä maahan. Valot sammutettiin, ja makasimme pimeässä vartin verran. Silloin pelotti. Mietin muun muassa, missä on lähin exit, Hentunen kertoo.

Illan kuluessa tunnelma rauhoittui. Tieto poliisilta teatterisalissa olijoille kulki koko ajan hyvin.

Bussikuljetus Las Vegasin yliopiston urheilukentälle oli niin ikään operoitu ammattimaisesti.

– Urheilukentälle päästyäni otin taksin hotellille. Hotellihuoneessa olin lopulta aamuviiden jälkeen, Hentunen kertoo.

Hentunen puhuu selkeästi ja rauhalliselta kuulostavalla äänellä. Veikkauksella työskentelevä suomalainen saapui Las Vegasiin osallistuakseen pelialan tapahtumaan Global Gaming Expoon.

Las Vegas palasi arkihumuun välittömästi

Tilanne kaupungissa oli jo keskiviikkoiltaan mennessä normalisoitunut. Las Vegasin maailmankuuluksi tehneet show- ja messutapahtumat jatkuvat, ja ihmiset hymyilevät selfieissä kuten edellisviikollakin. Myös Global Gaming Expon järjestäjät ilmoittivat heti maanantaina, että tapahtuma pidetään suunnitellusti ampumisesta huolimatta.

 

Viihdekaupunki palaa arkeen järkyttyneenä
Maailman viihdepääkaupungiksi itseään kutsuvalle Las Vegasille ripeä paluu normaaliin on elämisen edellytys, sillä ilman viihdetuloja Nevadan aavikolle rakennettu kaupunki kuihtuisi nopeasti.Liittovaltion poliisilla FBI:lla ja Las Vegasin poliisipäälliköllä ei torstaiaamuna Suomen aikaa ollut vieläkään kerrottavaa siitä, mikä mahdollisesti johti mittavaan joukkoampumiseen kesken sunnuntai-illan viihde-esitysten.Mandalay Bay -hotellista ampuneen kiinteistösijoittajan ja eläkeläisen Stephen Paddockin motiiveja mielipuoliseen tekoon ei valottanut myöskään hänen Aasiasta Yhdysvaltoihin palanneen naisystävänsä lausunto, jonka asianajaja luki medialle.

Asiasanat

Uusimmat