Uutiset

Suomalaisia elokuvia tehdään nyt kaikkialla muualla kuin Suomessa, ja erityisen moni kuvausryhmä suuntaa Viroon – ohjaaja Saara Saarela kertoo, mikä sinne vetää

Teemestarin kirja -romaaniin perustuva Veden varassa on yksi monista suomalaisista elokuvista, jotka on kuvattu Virossa. Ensi vuonna ensi-iltansa saavaa elokuvaa filmattiin myös Norjassa ja Saksassa. Samaan aikaan entistä suurempia kansainvälisiä tv- ja elokuvatuotantoja on saatu houkuteltua Suomeen. Miten Suomi pärjää kansainvälistyneessä elokuvamaailmassa?
Aalto-yliopiston elokuvaohjauksen professori ja ohjaaja Saara Saarela sanoo, että suomalainen elokuvatuotanto on kansainvälistynyt vauhdilla viimeisten kymmenen vuoden aikana. Kuva: Arttu Laitala

Teemestarin kirja -romaaniin perustuva Veden varassa on yksi monista suomalaisista elokuvista, jotka on kuvattu Virossa. Ensi vuonna ensi-iltansa saavaa elokuvaa filmattiin myös Norjassa ja Saksassa. Samaan aikaan entistä suurempia kansainvälisiä tv- ja elokuvatuotantoja on saatu houkuteltua Suomeen. Miten Suomi pärjää kansainvälistyneessä elokuvamaailmassa?

Haluatko lukea koko jutun ja muut paikalliset artikkelit?

Tutustu digiin eurolla

Samalla tilauksella pääset lukemaan Forssan Lehden kiinnostavimmat uutiset sekä mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu:

  • Kaikki verkkosisällöt
  • Näköislehden ja liitteet
  • Sovelluksen

Olen jo tilaaja

Jos olet jo tilaaja, pääset lukemaan artikkelin loppuun kirjautumalla sisään.

Uusimmat

Näkoislehti

24.11.2020

Fingerpori

comic