Uutiset

Suomalaislapset käyvät koulua, jossa opettajat jaksavat entistä huonommin – OAJ:n tuore selvitys on synkkää luettavaa

Koulumaailmasta tulee synkkiä uutisia kesäloman kynnyksellä: OAJ:n tuoreen työolobarometrin mukaan opettajat jaksavat entistä huonommin.

Suomalaiset lapset käyvät nyt koulua, jossa kuormitustekijöitä on liikaa ja jossa henkilökunta kokee terveydelle vaarallista stressiä enemmän kuin muualla työelämässä.

Hyvin monet asiat ovat menneet kouluissa viime vuosina huonompaan suuntaan.

Barometrin mukaan työn ilo, työstä innostuminen ja työtyytyväisyys eivät enää viime vuonna kannatelleet opettajien ja esimiesten hyvinvointia.

Opetusalan ammattijärjestö kertoo, että liian moni opettaja ja esimies kokee nykyään epäasiallista kohtelua ja kiusaamista. Väkivaltaakin kokee yhä noin joka kymmenes.

Yli tuhat opettajaa vastasi kyselyyn

OAJ selvittää joka toinen vuosi toteutettavalla työolobarometrillä opettajien ja opetusalan esimiesten työhyvinvointia, työoloja ja turvallisuutta.

Vuoden 2017 lopussa tehtyyn tutkimukseen vastasi 1 127 opettajaa ja esimiestä.

Opettajien työaika ei enää riitä tehtäviin. Työkyky koetaan entistä heikommaksi ja töiden epätasainen jakautuminen kuormittaa.

Kouluissa on hallitsemattomia muutoksia, ja nämä muutokset näyttävät lisäävän työstressiä.

OAJ vaatii riittävää perusrahoitusta

OAJ on listannut barometrista useita johtopäätöksiä ja toimenpide-ehdotuksia.

Koska työssä jaksamisessa on tapahtunut käänne huonompaan, koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan perusrahoituksen pitää OAJ:n mukaan olla riittävää siten, että annetut tehtävät pystytään toteuttamaan.

-Jaksaminen on heikointa oppilaitoksissa, joissa on tehty leikkauksia ja merkittäviä muutoksia työn sisältöön, OAJ muistuttaa.

-Rahoituksen pitää olla pitkäkestoista ja jatkuvaa. Uudistusten aiheuttamat talous- ja henkilöstövaikutukset pitää arvioida.

OAJ korostaa, että kiusaamis-, häirintä- ja väkivaltatilanteisiin tarvitaan vastaava valtakunnallinen ohjeistus, joka vastikään on laadittu seksuaalisen häirinnän ennaltaehkäisemiseksi ja tilanteisiin puuttumiseksi.

OAJ:n mukaan ohjeet pitää ottaa käyttöön jokaisella työpaikalla. Tämä varmistetaan riittävällä koulutuksella.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic