Uutiset

Suomalaismies kuoli Ugandan liike-elämän keskuksessa: "Jos menestystä tulee, voitot voivat olla suuria"

Lähes päivittäin uusia käänteitä saava suomalaisen liikemiehen mysteeri sijoittuu Pearl of Africa -hotelliin joka ei ole mikä tahansa majoituspaikka. Kyse on päinvastoin yhdestä Ugandan tärkeimmistä liike-elämän keskuksista.

Suomalaisyritysten Afrikan valloituksesta kirjaa kirjoittava Pasi Nokelainen kertoo Lännen Medialle, että Pearl of Africa -hotellin valikoituminen bisnesmielessä Ugandaan matkustavien hotelliksi on luontevaa. Siellä majoittuva nukkuu ja toimii paikallisen bisnesmaailman ytimessä.

-Jos kaksi liikemiestä tapaa Kampalassa, he tapaavat todennäköisesti joko Pearl of Africa -hotellista tai jossain hotellissa sen vieressä sijaitsevalla Kololon alueella, joka on Kampalan kolonialistisen ajan hallintokeskus, Nokelainen kertoo.

Viestintäasiantuntijana ulkoministeriössä työskentelevä Nokelainen ei ota kantaa yksittäistapaukseen eli suomalaisen liikemieheen kuolemaan. Hänen mukaansa Ugandassa on kuitenkin potentiaalia myös suomalaisyrityksille.

-Kyse on Itä-Afrikan mittakaavassa yhdestä voimakkaimmin kasvavista talousalueista Kenian ja Etiopian ohella.

Nokelainen esittelee tekeillä olevassa kirjassaan 15 suomalaista bisnestarinaa Afrikasta.

-Menestyminen Afrikassa ei ole helppoa, mutta jos menestystä tulee, voitot voivat olla suuria. Eräs haastattelemistani yrittäjistä kertoi 40 prosentin liikevoitosta.

Menestyminen liikemaailmassa Afrikassa vaatii Nokelaisen haastattelemien yrittäjien mukaan hyviä henkilösuhteita, mutta ei välttämättä korruptioon alistumista. Ugandan puolesta puhuu maan suhteellinen vakaus, vaikka erilaisia jännitteitä yhä riittää.

– Tilanne on aivan olennaisesti rauhallisempi kuin naapurimaissa Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa, Nokelainen kuvailee.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat