Uutiset

Suomalaistutkija: Yhdysvaltain senaatti on valkoisen maskuliinisen ylivallan viimeinen linnake – vastaliike voi olla tulossa

John Morton -keskuksen johtaja Benita Heiskanen uskoo, että Brett Kavanaugh´n nimityksellä korkeimman oikeuden tuomariksi tulee olemaan erittäin järisyttäviä seurauksia. "Moraalinen paniikki ja pahoinvointi sekä tyrmistys saavat ihmiset liikkeelle."
Brett Kavanaugh vannoi virkavalansa lauantaina muutama tunti senaatin äänestyksen jälkeen. Yksityisessä seremoniassa olivat mukana hänen perheensä lisäksi hänen edeltäjänsä korkeimmassa oikeudessa, Anthony M. Kennedy (kuvassa), ja korkeimman oikeuden päätuomari John Roberts.

Brett Kavanaugh´n nimitys Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomariksi näyttäytyy myös presidentti Donald Trumpin voittona, mutta ennen kaikkea se on Mitch McConnellin voitto, Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksen johtaja, Yhdysvaltain tutkimuksen dosentti Benita Heiskanen sanoo.

Republikaani Mitch McConnell, 76, on senaatin enemmistön puheenjohtaja.

Heiskanen palaa presidentti Barack Obaman virkakauden lopulle vuoteen 2016.

Korkeimman oikeuden konservatiivinen jäsen kuoli, ja Obama nimitti hänen seuraajakseen Merrick Garlandin. Mitch McConnell kuitenkin ilmoitti, ettei senaatti käsittele Garlandin valintaa lainkaan tämän presidenttikauden aikana.

Nimitys vanheni käsittelemättömänä, ja viran täytti Trump presidenttikautensa alkajaisiksi vuonna 2017. Hän valitsi paikalle konservatiivisen tuomarin Neil Gorsuchin.

Benita Heiskanen näkee Me Too -liikkeen alkaneen kaikuna presidentti Trumpin valtaannoususta.

– Useat ahdistelusta syytetyt ovat joutuneet luopumaan asemastaan hyvin pikaisesti. Nyt Yhdysvaltain senaatti näyttää olevan 70-vuotiaiden miesten viimeinen linnake, jossa on valkoinen, maskuliininen ylivalta. Tässä kehitys ei mene samaa tahtia muun yhteiskunnan kanssa, Benita Heiskanen kuvailee.

Republikaanien nimitykset voivat vielä jatkua

Trump teki siis nyt jo toisen nimityksen korkeimpaan oikeuteen.

– McConnell on jyrännyt tahtonsa läpi, ja demokraatit ovat olleet kädettömiä jo vuodesta 2016, Benita Heiskanen kuvailee.

– Tämä ei välttämättä jää tähän. Korkeimmassa oikeudessa on elinikäisessä virassa kaksi demokraattista tuomaria, jotka ovat iältään 80 ja 85 vuotta. Tällä hetkellä republikaanien ja demokraattien suhde on 5–4, mutta se voi jatkossa olla myös 7–2, Heiskanen sanoo.

Näkyykö nimitys välivaaleissa?

Heiskanen huomauttaa, että tutkittaessa epäilyjä Kavanaugh´n seksuaalisesta ahdistelusta jätettiin kuulematta lukuisia henkilöitä, jotka olisivat suostuneet tulemaan kuultavaksi.

Myös korkeimman oikeuden entisen jäsenen John Paul Stevensin näkemys siitä, ettei Kavanaugh käyttäytynyt senaatin kuultavana tuomarin arvovallalle sopivasti, jätettiin huomioimatta.

– Toivottiin, että republikaanit olisivat vaihtaneet tuomariehdokastaan tai että Kavanaugh olisi irtisanoutunut itse. Silloin elämä olisi jatkunut normaalisti. Nyt horjuu poliittisen kaksipuoluejärjestelmän uskottavuus sekä oikeuslaitoksen puolueettomuus, Heiskanen kuvailee.

Benita Heiskasen mukaan on vaikeaa arvioida nimityksen vaikutuksia välivaaleihin. Kongressin välivaalit ovat 6. marraskuuta.

– Marraskuun välivaaleissa tämä voi saada demokraattiäänestäjät liikkeelle. Myös republikaanit saavat nimitysvoiton myötä myös aktivoitua äänestäjiään, Heiskanen arvioi.

Hän ennustaa, että Kavanaugh´n valinta voi saada aikaan voimakkaan vastaliikkeen.

– Moraalinen paniikki ja pahoinvointi sekä tyrmistys saavat ihmiset liikkeelle.

Muitakin ahdistelusta syytettyjä jäseniä

Kavanaugh ei ole Benita Heiskasen mukaan ainoa korkeimman oikeuden jäsen, jota on syytetty seksuaalisesta ahdistelusta.

Vuonna 1991 George H. W. Bush nimitti ClarenceThomasin ehdokkaakseen korkeimpaan oikeuteen. Thomasin entinen avustaja Anita Hill syytti häntä seksuaalisesta häirinnästä. Syytöksille ei tuolloinkaan löydetty tarpeeksi näyttöä, ja senaatti vahvisti nimityksen äänin 52–48.

Yhdysvaltain korkein oikeus

Korkein oikeus ja sen yhdeksän jäsentä ovat Yhdysvaltain arvostetuimpia vallankäyttäjiä.

Korkein oikeus on poliittisen kiistelyn yläpuolella, vaikka kulloinenkin presidentti suosii tehtäviin oman puolueensa tuomareita.

Tuomarinvirat ovat elinikäisiä.

Tuomarin viran täyttö on presidentin tehtävä. Ratkaiseva valta on myös senaatilla, joka kuulee ehdokasta ja äänestää nimityksestä.

Uusimmat