Uutiset

Suomeen halutaan jopa miljardin euron investoinnit akkuteollisuuteen – 300 miljoonaa valtion rahaa vasta sysää hankkeet liikkeelle

Akkuraaka-aineiden prosessointilaitoksia toimii jo, ja akkukemikaalilaitoksia rakennetaan. Valmet Automotive käynnisti marraskuussa autoteollisuuden akkujen tuotannon Salossa. Uusia hankkeita ja arvioita tehdään eri puolilla maata koko ajan.
Muun muassa sähköautot kasvattavat akkujen tarvetta tulevaisuudessa. Kuva: Riitta Salmi
Muun muassa sähköautot kasvattavat akkujen tarvetta tulevaisuudessa. Kuva: Riitta Salmi

Suomeen tavoitellaan uutta puolen miljardin tai jopa miljardin euron investointikokonaisuutta akkuteollisuuteen.

Se on tarkoitus saada liikkeelle hallituksen neljänteen lisäbudjettiesitykseen sisältyvällä 300 miljoonalla eurolla.

– Tuon summan lisäksi tarvitaan yksityistä rahaa eli ulkopuolinen sijoittaja tai sijoittajia. Tarkoitus on houkutella samalla uutta osaamista Suomeen, talousjohtaja Mika Niemelä työ- ja elinkeinoministeriöstä toteaa.

Nopeasti uusia tuotantolaitoksia ei kuitenkaan ala Suomeen syntyä, sillä Niemelän arvion mukaan hallituksen lupaamat 300 miljoonaa euroa budjetoituvat todennäköisesti vasta ensi vuoden talousarvioon.

– Valtion kokonaan omistamalle Suomen Malmijalostus Oy:lle esitetään nyt kuitenkin jo valtuutta, että se voi sitoutua uusiin hankkeisiin 300 miljoonan euron edestä.

Niemelä huomauttaa, että summa on sijoitus valtiolta ja siihen odotetaan siten tuottoa.

Hallitus päätti lisätalousarviossa yhteensä 450 miljoonan euron lisärahoituksesta Suomen Malmijalostus Oy:lle.

Ensimmäinen kokonaisuus on esitetty 150 miljoonan pääomitus Suomen Malmijalostukselle. Summa tulee käyttöön heti, kun eduskunta on hyväksynyt lisätalousarvion.

150 miljoonaa on tarkoitus käyttää pääosin nykyisten salkkuyhtiöiden mahdollisiin rahoitustarpeisiin. Malmijalostus omistaa Terrafamesta noin 72 prosenttia, Keliberia ja pörssiyhtiö Sotkamo Silveriä.

Terrafame ja Sotkamo Silver sijaitsevat Kainuussa ja Keliber Keski-Pohjanmaalla.

– Käytännössä tällä varaudutaan Terrafamen ja Keliberin mahdollisiin rahoitustarpeisiin, mutta uusiakin rahoituskohteita voi tulla, Mika Niemelä arvioi.

300 miljoonalla tavoitellaan Niemelän mukaan ennen kaikkea niin sanottua esituotantoa sähköakkuihin.

Tavoitteena on, että Suomen Malmijalostus houkuttelisi Suomeen prekursori- ja katodiaktiivimateriaali-tuotantoa.

Kyseessä ovat välituotteet, joita tarvitaan sähköautojen litiumioniakkujen valmistuksessa. Investointeihin osallistuisi myös yksityisiä sijoittajia.

– Konkreettinen tavoite on saada Suomeen kaksi uutta tuotantolaitosta, joista toinen tuottaisi prekursorimateriaalia ja toinen katodiaktiivimateriaalia.

Suomen Malmijalostus käynnisti maaliskuussa projektiyhtiönsä Finnish Battery Chemical Oy:n nimissä ympäristövaikutusten arvioinnin (yva) kahdesta litiumioniakkujen materiaalia tuottavasta tehtaasta.

Tehtaat sijoittuisivat merenrantakaupunkiin.

Suomen Malmijalostus tarkastelee prekursori-tehtaan perustamisen ympäristövaikutuksia neljällä vaihtoehtoisella paikkakunnalla, jotka ovat Kokkola, Vaasa, Kotka tai Hamina.

Katodiaktiivimateriaali-tehtaan vaihtoehtoisina sijoituspaikkakuntina ovat Vaasa ja Kotka.

– Yvan rinnalla jatkamme investointineuvotteluita potentiaalisten yrityskumppaneiden kanssa. Tavoitteenamme on yhteisyritys, jossa Suomen Malmijalostus Oy on osaomistajana, Malmijalostus kertoo verkkosivuillaan.

Jos hankkeet toteutuisivat kokonaisuutena, kahden tehtaan perustamisesta syntyvä vuotuinen työvoimavaikutus olisi välillisesti noin 4 500 henkilötyövuotta, työ- ja elinkeinoministeriössä arvioidaan.

Samalla yhteiskunnalle syntyisi uusia verotuloja yli 200 miljoonaa euroa vuodessa.

Akkuhankkeet

Valmet Automotive käynnisti marraskuussa autoteollisuuden käyttöön tarkoitettujen akkujen tuotannon Salossa.

Nämä akkuraaka-aineiden prosessointilaitokset toimivat jo Suomessa: Nornickel ja Boliden Harjavallassa, Freeport ja Umicore Kokkolassa.

Nämä rakentavat akkukemikaalilaitosta: Terrafame Sotkamossa ja BASF Harjavallassa.

Kannattavuusselvityksessä on Keliberin litiumkaivos ja akkuraaka-aineen tuotantolaitos Keski-Pohjanmaalla.

Kaivosteknologiaa kehittävät ja valmistavat mm. Sandvik, Normet, Outotec ja Metso.

Nämä kaivokset tuottavat jo akkuraaka-aineita: Boliden Kevitsassa ja Kylylahdessa sekä Terrafame Sotkamossa.

Akkuraaka-ainehankkeita on menossa mm. Sakatissa (Anglo American), Suhangolla (Suhanko Arctic Platinum) ja Outokummussa (Eurobattery Minerals/ FinnCobalt).

GTK arvioi parhaillaan akkutuotannossa tarvittavien mineraalien esiintymispotentiaalia.

Uusimmat

Näkoislehti

25.9.2020

Fingerpori

comic