Uutiset

Suomen ehdokas Hytti nro 6 eteni Oscar-kisassa

Hytti nro 6 -elokuvan pääosanäyttelijä Seidi Haarla (vas.), ohjaaja Juho Kuosmanen ja alkuperäisen kirjan kirjoittanut Rosa Liksom elokuvan lehdistöpäivässä Helsingissä. Lehtikuva/Vesa Moilanen

Juho Kuosmasen ohjaama Hytti nro 6 valittiin viidentoista elokuvan joukkoon kisaamaan ei-englanninkielisen eli kansainvälisen elokuvan Oscar-palkinnosta, kerrottiin Oscareiden verkkosivuilla tiistaina.

Elokuva perustuu Rosa Liksomin samannimiseen Finlandia-palkittuun romaaniin, ja se kertoo suomalaisen opiskelijan ja venäläisen kaivosmiehen kohtaamisesta junamatkalla.

Kategorian lopulliset viisi ehdokasta ilmoitetaan helmikuussa. Oscar-palkinnot on määrä jakaa maaliskuussa.

Suomalaissomalialaista elokuvaa Guled & Nasraa ei valittu viidentoista elokuvan joukkoon. Khadar Ahmedin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva oli Somalian ensimmäinen edustusteos Oscar-kisassa.

Hytti nro 6 pääsi ehdokkaaksi myös Golden Globe -palkinnon saajaksi. Filmi kisaa parhaan ei-englanninkielisen elokuvan palkinnosta.

Se on lisäksi voittanut Cannesin elokuvajuhlien kakkospalkinnon ja kisasi myös Kultaisesta palmusta

Uusimmat

Fingerpori

comic