Uutiset

Suomen Pankki tuplasi parissa päivässä kriisipakettinsa miljardiin euroon - "Euroopassa tarvittaisiin vielä nykyistä massiivisempaa elvytystä", sanoo Suomen Pankin pääjohtaja

Pääjohtaja Olli Rehn: Kansan psykologialla on koronakriisin keston kannalta keskeinen merkitys.
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn haluaa Euroopan mailta vielä nykyistä suurempaa elvytystä. Kuva: Emil Bobyrev
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn haluaa Euroopan mailta vielä nykyistä suurempaa elvytystä. Kuva: Emil Bobyrev

Suomen Pankki tuplasi parissa päivässä 500 miljoonan euron koronakriisipakettinsa miljardiin euroon.

Asiasta kertoi pääjohtaja Olli Rehn perjantaina aamupäivällä tiedotustilaisuudessa.

Kyse on yrityksille suunnatusta yritystodistusohjelmasta, jolla helpotetaan koronakriisin vuoksi talousvaikeuksiin joutuneiden yritysten lainan saantia.

Rehn kuitenkin kaipaa Euroopan mailta vielä nykyistä suurempia elvytyspaketteja. Suomen Pankki arvioi eri Euroopan maista keräämiensä tietojen perusteella, että ne vastaavat nyt yhdessä noin yhtä prosenttia EU-maiden bkt.stä.

– Finanssikriisin aikaan elvytykseen käytettiin vajaat 2 prosenttia EU-maiden bkt:stä. Toivottavaa siis olisi suurempaa ja koordinoidumpaa elvytystä Euroopassa, sanoi Rehn.

Rehn oli finanssikriisin ja sitä seuranneen eurokriisin aikana EU-komissiossa talouskomissaarina, jossa hän vastasi EU-komission kriisitoimista.

Suomen julkisen talouden kestävyyden näkökulmasta keskeistä on kriisin kesto. Rehn on optimisti sen suhteen, että yritysten konkurssiaallolta ja suurtyöttömyydelta vältyttäisiin.

– Kansan psykologialla on keston kannalta keskeinen merkitys. Luottavatko he, että kriisi saadaan hallintaan, sanoi Rehn.

Rehn on aiemmin varoittanut yritysten konkurssiaallosta. Pelkkä lainoituksen turvaaminen ei hänen mielestään pelasta pk-yrityksiä.

Rehn arvioi hallituksen aamupäivällä julkistamaa talouspakettia varovaisesti.

– Tervehdin myönteisesti Finnveran rahoitusvaltuuksien lisäämistä, sanoi Rehn.

Hallitus lupaa yritysten auttamiseksi 10 miljardin euron lisärahoituksen, joka kanavoidaan Finnveran kautta

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic