Uutiset

Suomessa saa taas pian ampua jopa erittäin uhanalaisia lajeja – Järjestöt muistuttavat sorsastajia riistalintujen taantumisesta

Lainsäädäntö ei kiellä metsästämästä esimerkiksi erittäin uhanalaisia tukkasotkia ja nokikanoja. Järjestöt vetoavat vastuullisuuteen ja ovat julkaisseet taantuneiden riistalintujen tunnistamisoppaan.
Vastuulliseen metsästykseen kuuluu myös saaliin hyödyntäminen. Sorsastuksessa sen varmistaa noutava koira. Kuva: Richard Semik
Vastuulliseen metsästykseen kuuluu myös saaliin hyödyntäminen. Sorsastuksessa sen varmistaa noutava koira. Kuva: Richard Semik

Ensi viikolla alkavalla sorsastuskaudella on taas laillista metsästää jopa uhanalaisia lajeja.

Tähtäimeen saa ottaa laillisesti muun muassa erittäin uhanalaisia tukkasotkia ja nokikanoja. Vaarantuneet haapana, jouhisorsa ja heinätavikin ovat laillista riistaa.

Seikka johtuu Suomen lainsäädännöstä, jossa osa lajeista on luokiteltu riistalinnuiksi. Kun useimpien lintulajien lainsuoja perustuu luonnonsuojelulakiin, määritellään riistalajien suoja metsästyslaissa ja -asetuksessa.

Riistalintuihin kuuluvan, äärimmäisen uhanalaisen punasotkan metsästys on tänä vuonna kielletty asetuksella. Myös erittäin uhanalaisen haahkan syysmetsästys on tänä vuonna kielletty.

Laillinen ei tarkoita samaa kuin vastuullinen

BirdLlife Suomi ja Metsästäjäliitto muistuttavat kuitenkin sorsastajia vastuullisesta metsästyksestä. Järjestöjen yhteisen tiedotteen mukaan niitä yhdistää huoli monien riistavesilintukantojen taantumisesta.

Järjestöt kehottavat sorsastajia vähintäänkin välttämään taantuneiden lajien ampumista.

– Vähenevä ja huonosti tuottava kanta ei kestä lisäkuolleisuutta. Siksi taantuvien lajien metsästystä on vältettävä, toteaa BirdLifen suojeluasiantuntija Tero Toivanen.

Järjestöt ovat julkaisseet myös yhteisen oppaan, joka keskittyy taantuneiden riistavesilintujen tunnistamiseen. Opas löytyy sähköisessä muodossa täältä.

– Vastuullisuus ja tarkka lajintunnistus on ensiarvoisen tärkeää, korostaa Metsästäjäliiton vesilintuasiantuntija Jaska Salonen.

Runsaimmillakin lajeilla huono poikastuotto

Uhanalaisten lajien lisäksi monet runsaammatkin riistalinnut ovat nyt vältettävien listalla. Tämä johtuu kuluneen kesän heikosta pesimätuloksesta.

Luonnonvarakeskuksen ja Luonnontieteellisen keskusmuseon mukaan muun muassa sinisorsan, tavin ja telkän poikastuotto oli huono. Esimerkiksi telkän poikastuotto oli pienempi kuin kertaakaan vuonna 1990 alkaneen seurannan jälkeen.

Heikko pesimätulos johtui erityisesti kesän sääolosuhteista.

Koirattomallekin löytyy noutajakoiria pörssistä

Koska poikasia syntyi vähän, on syksyn tullessa liikkeellä myös tavallista vähemmän nuoria lintuja. Niinpä metsästys kohdistuu voimakkaasti lisääntymisen kannalta tärkeisiin aikuisiin.

Järjestöt muistuttavat metsästäjiä myös maa- ja metsätalousministeriön suosittelemasta merihanhen kahden linnun saaliskiintiöstä. Tämä johtuu merihanhien määrän romahtamisesta, joka havaittiin kesällä lajin tärkeimmällä sulkimisalueella Hailuodossa.

– Metsästäjien kannattaa keskittyä metsästystä hyvin kestäviin lajeihin, Salonen kehottaa.

Hän muistuttaa sorsastajia myös noutavan koiran käytöstä, jotta ammuttu saalis ei jäisi hyödyntämättä. Koiraton metsästäjä voi tiedustella noutajaa ja ohjaajaa Suomen Noutajakoirajärjestön Noutajapörssistä.

Vesilintujen metsästys alkaa tiistaina 20.8. klo 12.