Uutiset

Suomi haluaa parantaa öljyntorjuntaa: "Säiliöaluksen lastitankki voi olla jopa 15 000 tonnia"

 

Suomi haluaa parantaa Itämeren öljyntorjuntaa tiukentamalla Itämeren suojelusopimuksen mukaisia tavoitearvoja.

Suomen ympäristökeskuksen ylitarkastaja Heli Haapasaari kertoo, että nyt voimassa oleva suositus on, että viisi tuhatta tonnia öljyä pitäisi pystyä hoitamaan pois merestä kolmessa päivässä.

– Sitä pidetään jo liian pienenä määränä, koska öljysäiliöalukset ovat nykyisin suurempia. Yhden öljysäiliöaluksen lastitankki saattaa olla nykyisin jopa 15 tuhatta tonnia, Haapasaari kertoo.

Tavoitearvoista sopiessa Itämeri on jaettu eri osiin ja jokaisella osalla voi olla eri tavoitearvot. Haapasaari kertoo, että Suomi on aiemmin ehdottanut, että tavoitearvo olisi vähintään 10 tuhatta tonnia jokaiselle osalle, mutta tämä ei ole mennyt läpi.

Asian periaatteista sovitaan Helcom-maiden kesken ja se vaatii yksimielisyyden, jota ei olla vielä saavutettu. Itämeren suojelukomissio Helcom valvoo Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevan yleissopimuksen toteutumista.

Sopimuksen osapuolia ovat Euroopan unioni, Tanska, Viro, Suomi, Ruotsi, Saksa, Latvia, Liettua, Puola ja Venäjä.

Käytännössä tavoitearvoista sovitaan naapurimaiden kanssa. Suomi siis sopii Viron ja Venäjän kanssa tavoitearvon, joka koskee Suomenlahtea. Ruotsin kanssa sovitaan Pohjanlahdesta ja Ahvenanmerestä.

– Tavoitteena on, että kesäkuisessa Helcomin torjuntaryhmän vuosikokouksessa saataisiin yksimielisyys ja uudet tavoitearvot. Suomen tavoitteena on saada yhteinen torjuntatavoite nykyistä korkeammaksi. Aikaisempi Suomen esitys on ollut 10 tuhatta tonnia, mutta mitään lukkoon lyötyä lukua ei tässä ole.

Suomen öljyntorjuntavalmiutta Itämerellä vahvistetaan hankkimalla lisää öljynkeräyslaitteistoa. Tuore investointi öljyntorjuntaan on kaksi jääolosuhteiden öljynkeruuharjaa, jotka sijoitetaan Rajavartiolaitoksen Turva -alukselle tämän vuoden aikana, jotta ne ovat valmiina ensi talvea varten.

Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tilaama laitteisto maksaa noin miljoona euroa.

Syke on vastuussa öljyvahinkojen torjunnasta Suomessa. Rajavartiolaitos, puolustusvoimat ja liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ovat velvollisia avustamaan. Pelastuslaitokset ovat vastuussa omilla alueillaan.

 

Asiasanat

Uusimmat