Uutiset

Suomi jalostaa jo 13 prosenttia maailman koboltista - Lähitulevaisuudessa myös koboltin kotimainen tuotanto voi kasvaa

Kokkolassa, Keski-Pohjanmaalla ja Harjavallassa, Satakunnassa jalostetaan jo 13 prosenttia maailman koboltista. Koboltin tuotanto ei tähän mennessä ole ollut Suomessa merkittävää. Nyt kun koboltin hinta on kolminkertaistunut kolmessa vuodessa, Suomen kallioperän kobolttiesiintymät kiinnostavat kaivosyrityksiä huomattavasti aiempaa enemmän.

-Varmasti lähitulevaisuudessa tullaan näkemään paljon uusia kobolttikaivoksia eri puolilla maapalloa. Potentiaalia on. Tulevaisuudessa tuotanto voi olla paljon nykyistä suurempaa, arvioi Geologian tutkimuskeskuksen tieteellisen tutkimuksen johtaja Pekka Nurmi.

Jo nykyisin kobolttia tuotetaan Suomessa eniten koko EU-alueella. Suomen lisäksi vain Puolassa on lähivuosina tuotettu kobolttia.

Koboltin jalostuksessa Suomi on siis jo merkittävä toimija. Kymmenen prosenttia maailman koboltista jalostetaan yhdysvaltalaisen Freeport Coboltin tehtaalla Kokkolassa ja kolme prosenttia venäläisen Norilsk Nickelin nikkelitehtaassa Harjavallassa.

-Suomella on isoja mahdollisuuksia saada koko ketju haltuun.

Koboltin tarve tulee tulevina vuosina vain kasvamaan, koska kobolttia tarvitaan muun muassa sähkökulkuneuvojen akuissa.

-Nyt kaavaillaan, että vuoteen 2025 mennessä akkujen tarve kaksinkertaistuu ja ehkä jo vuonna 2030 kolmasosa autoista voi olla sähköautoja, sanoo Nurmi.

Koboltin kasvava tarve liittyy laajemminkin maailman kaupungistumisilmiöön. On arvioitu, että vuoteen 2050 mennessä kaupungeissa asuu jo 6,4 miljardia ihmistä eli lähes puolet nykyistä enemmän.

Koboltti saadaan nykyisin 95-prosenttisesti muiden malmien, kuten kuparin ja nikkelin sivutuotteena. Suomen suurin tunnettu kobolttiesiintymä on Terrafamen kaivoksella Sotkamon Talvivaarassa, jossa koboltti on sivutuote. Terrafame tuottaa myös nikkeliä, sinkkiä ja kuparia.

-Terrafamen esiintymässä on 300 000 tonnia kobolttia. Se vastaa kolme kertaa maailman vuotuista kobolttituotantoa.

Tosin kestää 50 vuotta ennen kuin esiintymä saadaan louhittua, joten vuotuinen tuotanto jää pieneksi. Bolidenin Kevitsan nikkeli-kuparikaivoksella Sodankylässä on toiseksi suurin kobolttiesiintymä ja Bolidenin Kylylahden kaivos Polvijärvellä on neljänneksi suurin. Kylylahden kobolttia ei jatkojalosteta rikasteesta metalliksi, vaan koboltti-nikkeli- ja rikkirikasteet varastoidaan.

Toiseksi suurin esiintymä on Sodankylän Sakatti, jossa ei vielä ole kaivostoimintaa.

-Nykyisen käsityksen mukaan parhaassa tapauksessa Suomen kobolttituotanto voisi yltää pariin kolmeen prosenttiin koko maailman tuotannosta, Nurmi sanoo.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic