Uutiset

Suositut musiikkitapahtumat tekevät kaikkensa, että ruuhkat eivät muutu pelottaviksi

Musiikkitapahtuma Flow Festival on panostanut tänä kesänä siihen, että kävijöiden liikkuminen alueella sujuisi mahdollisimman hyvin. Helsingin Suvilahdessa sijaitsevaa festivaalialuetta on kasvatettu 1,5 hehtaaria suuremmaksi ottamalla käyttöön tila, joka toimi aikaisemmin rannekkeenvaihtopisteenä.

-Pystyimme luomaan sinne ihan uuden festivaalialueen, kertoo tapahtuman toimitusjohtaja Suvi Kallio.

Viime vuonna Flow sai kävijöiltä kielteistä palautetta tungoksesta. Osa festivaalivieraista koki, että keikkoja ei mahtunut katsomaan riittävän läheltä, poistumisreitit olivat ahtaita ja väkimäärä tuntui paikoitellen pelottavalta.

Kallion mukaan kävijöiden ei tällä kertaa tarvitse pelätä, että tapahtuma-alueella olisi esimerkiksi liian ahtaita kulkuväyliä. Liikkumisen mukavuuteen on kiinnitetty huomiota ja lavojen yleisökapasiteettia on kasvatettu.

-Olemme tarttuneet tähän haasteeseen tosi pieteetillä, Kallio sanoo.

Uudelle festivaalialueelle on siirretty muun muassa Bright Balloon 360 -lava, jonka katsomorakenne on pistetty kokonaan uusiksi. Istumapaikoille mahtuu nyt tuplasti enemmän väkeä kuin viime kesänä, yhteensä 1 600 henkilöä.

Kaiken kaikkiaan Suvilahteen odotetaan viikonloppuna 75 000:ta festivaalivierasta, eli saman verran kuin vuosi sitten.

“Paikalle reilusti ennen seitsemää”

Ruuhkaton liikkuminen on tavoitteena myös Tampereella Ratinan Stadionilla, missä keikkailee tänä iltana poptähti Robbie Williams. Konserttiin saapuu yhteensä 30 000 musiikin ystävää.

Tapahtumaa järjestävän Live Nationin tiedottaja Marketta Kettunen kertoo, että jonojen syntymistä on pyritty ehkäisemään jaottelemalla katsomolohkoja eri sisäänkäynneille.

-Toivomme kovasti, että ihmiset tulisivat jo hyvissä ajoin paikalle ja kävisivät katsomassa nettisivuilta katsomokarttaa etukäteen, että mikä sisäänkäynti kannattaa ottaa suunnaksi kun tulee stadionia kohti.

Katsomokarttaan voi tutustua osoitteessa http://www.ncdpro.fi/robbiewilliams.

Jos ruuhkat haluaa välttää parhaalla mahdollisella tavalla, kannattaa Kettusen mukaan paikalle tulla jo reilusti ennen kello seitsemää. Lämppäriyhtye aloittaa konserttinsa kello 19.30 ja illan päätähti Robbie Williams nousee lavalle kello 20.45.

-Isoissa tapahtumissa harvoin käyville saattaa tulla yllätyksenä, että jos tulee paikalle puoli tuntia ennen keikan arvioitua aloitusaikaa, niin sisääntulo ei suju ihan niin nopeasti, Kettunen sanoo.

Hotellihinnat huipussaan

Robbie Williamsin keikka on saanut Tampereen hotellien varauslistat täyttymään nopeasti. Kun varaustilannetta torstain ja perjantain väliselle yölle tarkastelee esimerkiksi Booking.com-palvelusta, näyttää mittari 94-prosenttista täyttöastetta.

Tilaa on enää muutamassa keskustan hotellissa, ja niissä hinnat keikkuvat 300 euron tuntumassa. Kaupungin maamerkkeihin kuuluvassa Torni-hotellissa vapaita huoneita ei ole ollut tarjolla enää pitkään aikaan.

-Kyllä ne myytiin loppuun heti silloin, kun keikka julkistettiin, kertoo hotellinjohtaja Mikko Kankaanpää.

Kankaanpään mukaan viime hetken kyselyitä toiveikkailta majoittujilta on tullut pitkin matkaa. Tässä vaiheessa mitään ei kuitenkaan ole tehtävissä, ellei sitten huoneita vapaudu aivan yllättäen.

-Jos on sattunut jotakin odottamatonta, niin sitten joku voi tietysti peruuttaa tulonsa, Kankaanpää sanoo.

Vauhdikas tapahtumaviikko

Kaupunkikulttuuri- ja musiikkijuhla Flow Festival kokoaa Helsingin Suvilahteen tulevana viikonloppuna 75 000 kävijää.
Tapahtuman odotetuimpiin esiintyjiin kuuluvat tummanpuhuvan nostalgiapopin tähti Lana Del Rey, elektronista indietä soittava The xx -yhtye ja Suomeen ensimmäistä kertaa saapuva yhdysvaltalainen suosikkiartisti Frank Ocean.
Tampereella puolestaan nautitaan torstai-iltana brittipopin ikonin Robbie Williamsin spektaakkelimaisesta konsertista Ratinan Stadionilla.
Promoottori Timo Isomäki on povannut Williamsin kaksituntisesta keikasta koko Tampereen historian suurinta show’ta. Keikkaa on järjestetty koko viikon ajan 250 henkilön voimin.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat