Uutiset

Suunta kääntyi: Kiinan mukaan lähes kaikki Wuhanin ulkopuoliset koronatartunnat ovat tulleet ulkomailta, muun muassa Italiasta

Perjantaina Manner-Kiinassa varmistui 99 uutta tapausta, mikä on alhaisin määrä sitten tammikuun. Rajojen ulkopuolella saatujen tartuntojen osuus kaikista uusista tapauksista on viranomaisten mukaan lähes neljännes.
Poliisin valvontarobotti tarkkailee ihmisiä ja suojamaskien käyttöä juna-asemalla Kiinan Shenzhenissä. Maan viranomaisten mukaan suurin osa uusista koronatartunnoista Wuhanin ulkopuolella on tullut ulkomailta. Kuva: epa08274535
Poliisin valvontarobotti tarkkailee ihmisiä ja suojamaskien käyttöä juna-asemalla Kiinan Shenzhenissä. Maan viranomaisten mukaan suurin osa uusista koronatartunnoista Wuhanin ulkopuolella on tullut ulkomailta. Kuva: epa08274535

Koronavirusepidemian leviäminen maailmalla on kääntänyt tartuntojen suunnan Kiinassa ainakin osittain.

Kiinan terveysviranomaisten mukaan lähes kaikki maassa Wuhanin kaupungin ulkopuoleisella tavatuista uusista tartunnoista on saatu ulkomailla. Tämä tarkoittaa sekä maahan tulleita ulkomaalaisia että ulkomailta saapuneita Kiinan kansalaisia.

Rajojen ulkopuolella saatujen tartuntojen osuus Kiinan kaikista uusista tapauksista olisi lähes neljännes. Suurin osa on tavattu maan luoteisosassa sijaitsevassa Gansun provinssissa.

Esimerkiksi Pekingissä varmistui perjantaina neljä uutta tartuntaa, joista kolme oli peräisin Italiasta. Asiasta kertoo Pekingin terveyskomissio.

Ulkomailla saatuja tartuntoja raportoitiin myös muun muassa Shanghaissa.

Perjantaina Manner-Kiinassa varmistui 99 uutta tapausta, mikä on alhaisin määrä sitten tammikuun.

”Olemme edelleen kriittisessä vaiheessa”

Riskit eivät kuitenkaan ole hiipumassa, vaan mahdollisesti jopa kasvamassa.

Kiinalaisviranomaisten mukaan rajat ylittävien tartuntatapausten ohella riskejä lisää yhä kiinalaisen uuden vuoden vuoksi palaamatta olleiden työntekijöiden paluusta työpaikoilleen.

Lomalta on toistaiseksi palannut noin 60 prosenttia työntekijöistä eli noin 78 miljoonaa ihmistä.

– Korostan, että olemme epidemian rajoittamisessa edelleen kriittisessä vaiheessa, toteaa Yang Wenzhuang Kiinan kansallisen terveyskomissiosta uutistoimisto Reutersille.

Merkittävänä riskinä pidetään myös viruksen leviämistä entistä laajemmalti esimerkiksi vankiloihin ja hoitolaitoksiin.

– Väestön lisääntyvän liikkumisen ja kerääntymisen kasvattama tartuntariski kasvaa. Meidän ei tule laskea kontrolloinnin rimaa.

Kaikkiaan Manner-Kiinasta on raportoitu tähän mennessä vajaat 81 000 uuden koronaviruksen tartuntaa ja noin 3 100 niistä johtuvaa kuolemaa.

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic