Uutiset

Suuret kesätapahtumat peruttu heinäkuun loppuun asti – Koulujen avaamisesta päätös toukokuun alkuun mennessä

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi, että Suomen rajoitusten purusta luovutetaan raportti vappuun mennessä. Hallitus neuvottelee asiasta 3. toukokuuta.
Opetusministeri Li Andersson toivoo päätöksiä koulujen tilanteesta mahdollisimman pian.Arkistokuva. Kuva: Joel Maisalmi
Opetusministeri Li Andersson toivoo päätöksiä koulujen tilanteesta mahdollisimman pian.Arkistokuva. Kuva: Joel Maisalmi

Kaikki yli 500 hengen yleisötapahtumat on peruttu 31.7. asti, kertoi pääministeri Sanna Marin (sd.) hallituksen tiedotustilaisuudessa keskiviikkoiltana.

Loppukesän ja alkusyksyn yleisötapahtumista aiotaan tehdä päätös viimeistään kesäkuun  alussa.

Osa tapahtumanjärjestäjistä voi saada korvauksia peruutuksista, kertoo opetusministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen.

– Linjaus vapauttaa monet järjestäjät korvausvelvollisuudesta.

Koulujen avaamisesta päätös pian

Koulut voidaan mahdollisesti avata 13. toukokuuta. Tästä hallitus pyrkii tekemään päätöksen vielä huhtikuun aikana epidemiatilanteen mukaan.

Tarkoitus on, että oppilaitokset ehtivät valmistautua mahdolliseen koulujen avaamiseen.

Taustalla rajoitusten hölläämiseen on se, että tartuntatapaukset on saatu Suomessa laskuun nykyisten rajoitusten ansiosta.

Vappuna exit-työryhmän raportti

Valtiovarainministeriön kansliapäällikön Martti Hetemäen vetämä exit-strategian työryhmä jättää raportin vappuun mennessä. Hallitus kokoontuu 3.5. neuvotteluihin, joissa se linjaa mahdollisista koronavirustoimenpiteiden keventämisestä.

– Suomi on selvinnyt tähän asti hyvin. Suomen on mahdollista siirtyä laajoista rajoituksista tartuntatautilain mukaiseen tehostettuun epidemian hallintaan, Marin kertoi.

Hän painotti kuitenkin, että tilanne on edelleen vakava, ja rajoitusten purkamisen vaikutusta seurataan koko ajan.

Suomi siirtyy entistä laajemmin testaamiseen, jäljittämiseen ja henkilöiden karanteeneihin laajojen rajoitusten sijaan. Avuksi tulee vapaaehtoinen mobiilisovellus, joka vaatii uuden lainsäädännön. Se kunnioittaa Marinin mukaan yksilönsuojaa.

– Tavoitteena on palata pikku hiljaa normaalielämään niin, ettemme vaaranna riskiryhmiä, sanoo Marin.

Korjattu klo 21.30: Aikamääreet oikein kouluja koskevien päätösten osalta.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic