Uutiset

Tää on viimeinen taisto? – Antti Rinne sai puolueiden vastaukset, mutta tämän jälkeen hallitusta tuskin vähään aikaan muodostetaan demareiden johdolla

Tulevalta pääministeriltä vaaditaan lähes ihmeitä. Haasteena on pitää hallitusjoukkue yhtenäisenä, tehdä tulosta ja pitää oma pää puhtaana. Oppositio on kuitenkin selvästi ärhäköitynyt.
Toukokuussa 2014 molemmat olivat sankareita. Sanna Marin ja Antti Lindtman valittiin silloin sdp:n varapuheenjohtajiksi Seinäjoella. Sunnuntaina vain toinen heistä voittaa. Kuva: Timo Marttila / Arkisto
Toukokuussa 2014 molemmat olivat sankareita. Sanna Marin ja Antti Lindtman valittiin silloin sdp:n varapuheenjohtajiksi Seinäjoella. Sunnuntaina vain toinen heistä voittaa. Kuva: Timo Marttila / Arkisto

Uusi hallitus on kaiken todennäköisyyden mukaan melkein sama kuin vanha. Ohjelma ja puolueet ovat entiset ja mandaatti yhtä tukeva kuin tähänkin saakka. Hallituspuolueilla on 200-paikkaisessa eduskunnassa 117 paikkaa.

Syksyn mittaan tehdyt useat mielipidemittaukset kertovat kuitenkin toista.

Oppositiossa perussuomalaiset on kasvattanut kannatustaan tasaisesti. Äskettäisen Ylen gallupin mukaan jopai 24,3 prosenttia äänioikeutetuista äänestäisi perussuomalaisia, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt. Myös kokoomus on pärjännyt hyvin. Sen kannatus on 17,3 prosenttia.

Sen sijaan päähallituspuolueet sdp ja keskusta ovat olleet jyrkässä alamäessä. Ylen mittauksessa edellisen suosio oli pudonnut 13,1 prosenttiin ja jälkimmäisen peräti 11,7 prosenttiin.

Samasta laskusuhdanteesta kertoi Lännen Median marraskuun lopussa julkaisema kysely. Sen mukaan vain reilu kolmannes suomalaisista oli tyytyväisiä Antti Rinteen (sd.) hallitukseen.

Jos kannatuskursseissa ei tapahdu odottamattomia muutoksia, nykyinen hallitusmittelö saattaa olla maailman tunnetuinta työväenlaulua Kansainvälistä lainaten sdp:lle viimeinen taisto: pitkään aikaan viimeinen sellainen ponnistus, jossa se on muodostamassa hallitusta pääministeripuolueena. Toisenlaiselle ennusteelle ei löydy muita perusteita kuin politiikan yllättävyys.

Demareiden puoluevaltuusto kokoontuu huomenna valitsemaan puolueen pääministeriehdokkaaksi joko eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin tai ensimmäisen varapuheenjohtajan, liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin. Käytännössä ehdokas on Suomen tuleva pääministeri.

Tulee valituksi kumpi tahansa, hänellä on täysi työ pitää hallitusjoukkue yhtenäisenä, tehdä tulosta ja pitää oma pää puhtaana. Oppositiossa sekä kokoomus että perussuomalaiset ovat selvästi ärhäköityneet loppuvuoden aikana. Sama tuntuu pätevän mediaan. Politiikassa edetään nyt kriisistä kriisiin.

Tähän saakka hallituksen muodostaminen on sentään edennyt lyhyen ja yksinkertaisen kaavan mukaan.

Hallitustunnustelijaksi nimetty Antti Rinne sai lauantaina iltapäivällä puolueiden vastaukset kahteen kysymykseensä. Rinne kysyi, ovatko puolueet valmiita hyväksymään nykyisen hallitusohjelman ja osallistumaan sdp:n johtamaan enemmistöhallitukseen.

Odotetusti kaikki kaatuneen hallituksen puolueet vastasivat ”kyllä” ja ”kyllä”. Sen sijaan oppositiopuolueet näyttivät hallitusohjelmalle punaista.

Lännen Median keskiviikkona tekemän kyselyn mukaan sdp:n puoluevaltuustossa on enemmän kannatusta Marinille kuin Lindtmanille.

Ero ei ole kuitenkaan suuri. Luvut olivat 18-12. Lisäksi jopa 19 puoluevaltuutettua ilmoitti kantansa olevan toistaiseksi avoin tai ei-julkinen. Tavoittamatta jäi 11 valtuutettua.

Monet epävarmat sanoivat puolueella olevan positiivinen ongelma: kaksi erinomaista ehdokasta. Siksi osa arveli tekevänsä päätöksensä vasta sunnuntaisessa kokouksessa. Jotkut toivoivat toisen ehdokkaan vielä vetäytyvän kisasta ennen lopullista äänestystä.

Kyselyn kommenteissa nuorta ikää pidettiin sekä ehdokkaiden vahvuutena että heikkoutena.

Tamperelainen Sanna Marin, 34, sai runsaasti kehuja toiminnastaan sekä Tampereen kunnallispolitiikassa että Antti Rinteen sijaisena tämän sairausloman aikana. Lisäksi hänellä on jo jonkin verran ministerikokemusta.

Vantaalaista Antti Lindtmania, 37, luonnehdittiin puolestaan erinomaiseksi neuvottelijaksi ja pelinrakentajaksi. Hän on ollut kansanedustaja vuodesta 2011 ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja vuodesta 2015.

Uusimmat

Näkoislehti

3.8.2020

Fingerpori

comic