Uutiset

Täältä lähtevät nakit ja sima tuhanteen ruokakauppaan ympäri Suomen – Kävimme katsomassa robottirallia Suomen suurimmassa logistiikkakeskuksessa

Nyt on taas aika ostaa simaa, nakkeja ja perunasalaattia ja miettiä ruokaostoksia äitienpäiväksi ja valmistujaisiin. Suomen suurimmassa päivittäistavaroiden logistiikkakeskuksessa kevään juhlat näkyvät entistä vilkkaampana rekkaliikenteenä. Arkikautenakin Sipoossa käy vuorokauden aikana tuhat rekkaa. Sisällä keskuksessa automaatio purkaa, kerää ja pakkaa elintarvikkeet valmiiksi lavoiksi. Työntekijät seuraavat näytöiltä, että kaikki toimii.
Logistiikkakeskuksen sisäkorkeus on 23 metriä, kun vanhan Espoon Kilossa sijaitsevan logistiikkakeskuksen korkeus oli 7 metriä. Kuutioita keskuksessa on 3,5 miljoonaa. Kuva: Joel Maisalmi

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa 3kk digiä 25 eurolla

Oletko jo tilaaja?

Kirjaudu sisään

Uusimmat